Kesällä vaivojaan hoidattava siirtyy terveyskeskuksesta yksityiselle
Julkisessa terveydenhuollossa tarjotaan heinäkuussa usein ei-kiireettömille potilaille ei-oota. Esimerkiksi lääkärintodistusta tarvitseva marssii silloin yksityislääkärille.
Julkisen terveydenhuollon kesäsupistukset ajavat asiakkaita yksityisille terveysasemille. Esimerkiksi Kuopion Mehiläisestä käydään heinäkuussa hankkimassa todistuksia muun muassa ajokortteja varten, sillä kaupungin terveydenhuollosta niitä ei tällä hetkellä kirjoiteta.
Terveystalossa on havaittu muutaman viime vuoden aikana, että ihmiset hakeutuvat yhä enemmän hoidattamaan vaivojaan lomilla, kun heillä on paremmin aikaa käydä lääkärissä.
Lapsia hoidatetaan usein vakuutuksen turvin, mutta moni aikuinen maksaa käyntinsä myös suoraan kukkarostaan.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Työttömyyden nousu hidastui huhtikuussa
Pohjois-Savossa hieman yli 13 000 työtöntä
Puuston kartoitus käyntiin Väinölänniemellä ja Snellmaninpuistossa
Apuna käytetään myös ultraäänilaitetta.
Kuntamarkkinoinnista kisa Kuopiossa
Suomenmestaruuksia ratkotaan tänään ja samalla rakennetaan yhteistyötä kuntien kesken.
Sonkajärvelle lisää pakolaisia vastoin aiempaa esitystä
Kunnanhallitus päätti asiasta yksimielisesti.
Maatalouskouluihin kaivataan Itä-Suomessa lisää nuoria
Ammattitaitoiselle työvoimalle on Itä-Suomen maatiloilla kova kysyntä, vakuuttavat ammattikoulujen rehtorit. Silti opintoihin ei tahdota saada riittävästi nuoria. Opiskelijapulasta kärsii varsinkin Otavan koulutila Mikkelissä.
Kuopion seurakuntayhtymä pitää kiinni suojellusta Puijosta
Yhteinen kirkkoneuvosto hylkäsi Kuopion Luonnon Ystäväin yhdistyksen ostotarjouksen luonnonsuojelualueesta Puijolla.
Kasperi Kapanen: ”NHL:ään on pakko päästä”
Kasperi Kapanen saattaa olla Suomen seuraava huippujääkiekkoilija.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
Luonnonsuojeluyhdistys kaipaa Puijolle lisää turisteja
Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys haluaa ostaa osan Puijon luonnonsuojelualueesta sadalla tuhannella eurolla. Yhdistyksen puheenjohtajan mielestä Puijon virkistyskäyttöä voisi vielä lisätä monin tavoin.
Venepaikkojen hinnoissa on suuria eroja Pohjois-Savossa
Venepaikka löytyy sitä tarvitseville Pohjois-Savossa, mutta haluttuja paikkoja voi joutua jonottamaan. Veneenomistajia odottaa ensi vuonna ikävä yllätys Nilsiässä.
