Kesätapahtumien esiinmarssi näkyy Etelä-Savossa viikonloppuna
Mikkelin satamassa järjestetään perjantaina ja lauantaina Mikkeli Soikoon -musiikkitapahtuma. Pieksämäellä puolestaan juhlitaan gospel-musiikin tahdissa.
Suurten kesätapahtumien sarja alkaa Etelä-Savossa tänä viikonloppuna. Mikkelin satamassa raikaa musiikki, kun nyt kolmatta kertaa järjestettävä Mikkeli Soikoon -tapahtuma tuo lavalle useita artisteja. Pääesiintyjinä kaksipäiväisessä musiikkitapahtumassa ovat Kaija Koo ja Yö.
Lipunmyynti on sujunut viime vuotiseen tahtiin. Perinteisesti Savon alueella myynti keskittyy viimeiseen viikkoon.
- Perjantain lippuja menee paremmin kuin ennen. Jos kelit ovat kohdallaan niin uskon molempina iltoina 2500 kävijän rajan rikkoontuvan, arvioi Mikkeli Soikoon-tapahtuman promoottori Vesa Kontiainen.
Lauantaina satamassa järjestetään perhetapahtuma, johon odotetaan noin 2000 kävijää. Viime vuonna Mikkeli Soikoon -tapahtumassa kävi kahden päivän aikana 7350 kävijää, mikä on tapahtuman kävijäennätys.
Gospelmusiikkia Pieksämäellä
Tänä viikonloppuna Pieksämäellä puolestaan järjestetään ensimmäistä kertaa gospel-musiikkiin keskittyvä GoodMoodStock -festivaali. Tapahtumassa esiintyy kaiken kaikkiaan 23 gospelartistia.
- Haluamme luoda Pieksämäelle valtakunnallisen festivaalin, joka vakiinnuttaisi paikkansa jokavuotisena kesätapahtumana. Tahdomme olla tapahtumana enemmän kuin pelkkä musiikkifestivaali ja tästä syystä ohjelmatarjonta on laaja eikä esimerkiksi perheellisiä ole unohdettu, kertoo tapahtumavastaava Lasse Herranen.
GoodMoodStock -tapahtumaan odotetaan 4000 kävijää.
Kesästä on tulossa Etelä-Savoon varsinainen tapahtumien kesä, sillä perinteisten suurtapahtumien kuten Savonlinnan Oopperajuhlien ja Jurassic Rockin lisäksi väkeä maakuntaan tuovat mm. heinäkuussa Mikkelissä järjestettävät sekä elokuun MarskiFest .
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
SS: Puijon maailmancup-kilpailu vaarassa
Kaupunginjohtaja Petteri Paronen ei esitä maanantain kokouksessa Puijon Hiihtoseuralle 100 000 euron tukea maailmancup-kisan tappioiden kattamiseksi, kertoo Savon Sanomat.
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Laaja rötösvyyhti selvinnyt Etelä-Savossa - kahta nuorta epäillään useista murroista
Rikosnimikkeinä juttuvyyhdissä oli muun muassa törkeä varkaus, 19 varkautta, 10 vahingontekoa ja kaksi varkauden yritystä. Nuorten epäillään murtautuneen muun muassa lukittuihin veneisiin, autoihin sekä rakenteilla oleviin asuntoihin.
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Diktaattorin Elitkampen jää väliin - "Pääsee ruuna kesälomalle uiskentelemaan "
Juvalais-kangasniemeläisen ruunan taustajoukot ottivat viime hetken poisjäännin rauhallisesti. Vanhan vaivan ärtyminen estää kevätkauden rahakkaimman suomenhevosen osallistumisen Elitloppet-viikonloppuun.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi Kati Myllymäki
Myllymäki on Kouvolan nykyinen terveysjohtaja. Myllymäki aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Mikkelin puominosturionnettomuuden taustalla laiminlyönti?
Kolmen henkilön vakavaan loukkaantumiseen johtaneen onnettomuuden syynä vaikuttaisi olevan huolimattomuus työturvallisuusasiossa.
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
