Savo |

Keski-Savo ei hirttäydy maakuntarajaan

Moni savolainen on valmis luopumaan nykyisestä maakuntajaosta. Etelä- ja Pohjois-Savon yhdistämiselle löytyy kannatusta etenkin maakuntarajan tuntumassa Varkaudessa ja Joroisissa.

Kuvansinjoki
Kuvansinjoki erottaa ainakin toistaiseksi Pohjois- ja Etelä-Savon toisistaan. Kuva: YLE / Toni Pitkänen

Ajatus Savon maakuntien yhdistymisestä ei ole uusi Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Husulle (kok.). Hänen mielestään kuntauudistuksen yhteydessä on hyvä pohtia myös maakuntajaon mielekkyyttä.

- Jos kuntia laitetaan yhteen, kyllä sama keskustelu pitää käydä myös maakuntien osalta, Husu sanoo.

Joroisten kunnanjohtaja Tenho Hotarinen puolestaan katsoo, että maakuntien asemaan olisi pitänyt kiinnittää huomiota jo keskiviikkona julkaistussa kuntarakenneraportissa.

- On aivan selvää, että jos Pieksämäki, Heinävesi ja Joroinen siirtyvät Pohjois-Savon puolelle, se on kuolinisku Etelä-Savolle. Siellä on ennestäänkin liian vähän asukkaita, Hotarinen toteaa.

"Savossa kuitenkin ollaan"

Kysymys Savojen välisen rajan hävittämisestä on saanut vauhtia valtiovarainministeriön työryhmän raportista. Sen mukaan Varkauden tulisi selvittää yhdistyminen Pieksämäen, Joroisten, Heinäveden ja mahdollisesti Leppävirran kanssa.

Varkaudessa ja Joroisissa tehdyn kyselykierroksen perusteella moni kuntalainen on valmis kannattamaan Savojen yhdistämistä. He näkevät maakuntarajan vaikeuttavan esimerkiksi palvelujen saantia ja lisäävän byrokratiaa. Osa haluaa eroon myös maakuntajohtajista.

- En usko, että maakuntajako vaikuttaa peruskansalaisen arkielämään paljoa. Minusta nämä eivät ole edes kovin vahvoja identiteettikysymyksiä, koska Savossa kuitenkin ollaan, Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Husu sanoo.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä