Keskisen Kyläkauppa myi uutuuslevyä ennenaikaisesti – Stam1na raivostui
Vesa Keskisen Kyläkauppa myi Stam1nan Nocebo-uutuuslevyä ennen julkaisupäivää. Eräs levyn ostaja latasi Nocebon Youtubeen jo viime lauantaina, vaikka levy julkaistiin virallisesti tänään keskiviikkona.
Yhtyeen laulaja Antti ”Hyrde” Hyyrynen huomasi tapahtuneen itse ja ryhtyi heti toimiin.
- Huomasin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kotona, että Youtubesta löytyy meidän uuden levyn biisit ja kansikuva, aika huonolaatuisena tosin, Hyrde kertoo YleX:lle.
Pian laulajalle selvisi, että albumia oli myyty liian aikaisin Keskisen Kyläkaupassa, Tuurissa.
- Pähkäiltiin, että miten tästä selvitään ja ensin pitää saada pois ne biisit sieltä Youtubesta. Selvis, että meidän levyä oli pistetty myyntiin ennen julkaisupäivää ja kävi ilmi, että Vesa Keskisen Kyläkaupassa oli myyty meidän levyä joitain päiviä ennen julkaisupäivää. Tällaiset asiat pistää sylettämään. Voi olla, että ei tuu mentyä Pohjanmaalle kaupoille vähään aikaan, Hyrde kommentoi.
Kyläkaupan musiikkiosaston päällikkö Petri Koski laittaa tapahtuneen vahingon piikkiin, vaikka Suomessa levyt julkaistaan lähes poikkeuksetta keskiviikkoisin, sillä Suomen virallinen lista mittaa levymyyntiä siitä lähtien.
- Vähän kuulin näin, että vahingossa olis näin päässyt käymään. Mun mielestä kyseessä on vain yksi levy ja sen jälkeen on otettu levyt pois myynnistä. Se on lauantaina nähtävästi tapahtunut, Koski tarkastaa Kyläkaupan koneelta.
- Jatkossa katsotaan tapauskohtaisesti. Pyrkimyksenä on myydä oikeana julkaisupäivänä, mutta ainahan niitä vahinkoja sattuu, Koski jatkaa.
Musiikkiosaston päällikkö ei lupaa, että tämä olisi viimeinen kerta, kun Kyläkaupassa käy näin.
- Ei toi nyt ensimmäinen kerta oo, kun meillä noin käy, eikä varmasti viimeinenkään. Meillä on tarkoitus myydä aina heti, kun tavara tulee. Musiikki tahtoo vanhentua nykyään nopeammin kuin maito, Koski selittää.
Koski ymmärtää, että bändi on pahoillaan tapahtuneesta, mutta hänen mukaan levyn nettiin laittanut henkilö on tehnyt tässä pahemman virheen.
- Totta kai ymmärrän, että bändi on pahoillaan varsinkin siitä, että se on laitettu nettiin, mutta ei me olla nettiin mitään tavaraa laitettu. Se henkilö on tehnyt huomattavasti kovemman rikkeen kuin me, Koski painottaa.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Jukka Poika veti Maailma kylässä -festivaalin täyteen ja yli
Maailma kylässä -festivaali on kerännyt ennätysyleisön Helsingin Kaisaniemeen. Kahden päivän aikana kävijöitä on ollut noin 100 000.
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
Udmurtian mummo-ilmiö nostaa vähemmistökysymykset esille
Äiti-Venäjä on tottunut pitämään kakaransa kurissa mutta nyt yksi sen lapsista on päässyt kansainvälisesti esille.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
Kaikki euroviisufinalistit selvillä
Viisuvoitosta kilpailevat muun muassa Suomen lähinaapurit Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro.
Sama mies tekee punkkia ja täyttää areenat
1980-luvun vaihteen kotimaiset punk-bändit viettävät kaikki kolmekymppisiään. Yksi näistä on porilainen Appendix. Appendixilla ja Yö-yhtyeellä on muutakin yhteistä kuin porilaisuus.
Azerbaidzhan syyttää Ruotsin viisuedustajaa politikoinnista
Euroviisujen isäntämaa raivostui Loreenin ja ihmisoikeusaktivistien tapaamisesta. Azerbaidzhan vaatii Euroopan yleisradioliittoa puuttumaan asiaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.