Keskusjärjestöt valtaosin tyytyväisiä budjettilinjauksiin
Verotuksen kiristymistä olisi hillittävä, sanovat STTK:n ja EK:n johtajat. EK:n toimitusjohtajan mukaan edelleen täytyy löytää keinoja, joilla tasapainottaa valtion taloutta ja hillitä menoja.
Elinkeinoelämän keskusliiton ja toimihenkilöiden keskusjärjestön johtajat ovat pääosin tyytyväisiä hallituksen budjettilinjauksiin. Ylen aamu-tv:ssä vierailleet johtajat kuitenkin hillitsisivät verotuksen kiristymistä.
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää toteaa, että hallitus toimi aivan oikein, kun ei lähtenyt kehysriihessään tekemään liian kovia leikkauksia. Hänen mielestään Suomen pitää eurokriisin keskellä keskittyä omien asioiden hoitamiseen, ei panikoitua tai hätäillä.
EK:n toimitusjohtaja Mikko Pukkinen arvioi, että ensi vuoden budjetti painottuu liikaa veronkorotuksiin. Hän sanoo myös, että edelleen tulee olla kriisitietoisia, löytää keinoja, joilla voidaan tasapainottaa valtion taloutta ja hillitä menoja. - Se on joka tapauksessa edessä tämä työ.
Tuoreimmat aiheesta: Politiikka
Perussuomalaiset naiset: Puolueessa ei ole rasisteja eikä sovinisteja
Perussuomalaisten nais- ja miesjärjestöjen mukaan puolue ja sen puheenjohtaja kannattavat tasa-arvoa.
Andersson jatkaa vasemmistonuorten puheenjohtajana
Vasemmistonuorten liittokokous valitsi kv-oikeuden opiskelijan ja kaupunginvaltuutetun Li Anderssonin, 26, jatkokaudelle.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Soini arvostelee demareiden ministerirulettia: "Ministerimies sai kenkää"
- Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Urpilainen: Valtio voisi tukea keskitettyä palkkaratkaisua
Urpilaisen mielestä on kuitenkin "mahdoton ajatus", että valtio lähtisi tukemaan yhden toimialan palkkaratkaisua.
Onko Slovenia seuraava tuenpyytäjä, Jutta Urpilainen?
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toivoo Slovenian hallituksen palauttavan luottamuksen maan talouteen.
Tuomiojan sivuun siirtämisestä yhteydenottoja Urpilaiselle - "mies paikallaan"
Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kertoi TV1:n Ykkösaamussa saaneensa useita yhteydenottoja henkilöiltä, joiden mielestä ulkoministeri Erkki Tuomioja olisi pitänyt siirtää sivuun.
