Savo |

Keskuskentän siirto kaupungille ei yllättänyt

Kuopion keskuskentän katsomoyhtiön siirtyminen kokonaan kaupungin alaiseksi yhtiöksi ei pidetä Kuopiossa yllätyksenä. Keskuskentän 4,5 miljoonaa euroa maksanut katsomo rakennettiin ulkopuolisen yhtiön kautta, jotta hanke saatiin läpi poliittisessa päätöksenteossa.

Kesällä 2005 valmistuneen Keskuskentän pääkatsomon rakentamista on alusta alkaen arvosteltu siitä, että Kuopion kaupunki joutuu lopulta koko hankkeen maksajaksi. Nyt kun katsomoyhtiö velkoineen on todella siirtymässä kaupungille, niin onko se sitten yllätys vai ei?

Asiaa läheltä seuranneet virkamiehet sanovat, että ei. Melko aikaisessa vaiheessa kävi ilmi, että katsomoyhtiö ei saa tarpeeksi vuokratuloja, joilla maksaa lainoja pois. Esimerkiksi Kuopion kaupungin talousjohtajan Heikki Nuutisen mukaan oli vain ajan kysymys, että milloin yhtiö siirretään kaupungille. Asia on kirjattu myös katsomon toteuttamispäätöksessä, jonka kaupunginvaltuusto teki vuonna 2004.

Seuraava kysymys on, maksaako katsomoyhtiön tupsahtaminen kaupungin syliin lisää veronmaksajille, kun yhtiöstä kaupungille koituva velkamäärä kasvaan noin neljään miljoonaan euroon? Talousjohtaja Nuutisen mukaan veronmaksajan lasku ei nouse, vaan toiminta voi tulla jopa halvemmaksi kun kaupunki neuvottelee katsomon lainat uusiksi.

Tuloja katsomoyhtiö kuitenkin tarvitsee lisää. Kuopion kaupunki on päävuokralaisena maksanut yhtiölle 250 000 euron vuosivuokraa. Vuokraan on tulossa vuodelle 2012 kuitenkin noin 30 000 euron korotus, jotta yhtiöltä periytyviä lainoja pystytään lyhentämään. Lisäksi Kuopio sitoutuu sijoittamaan yhtiön pääomaan enintään 100 000 euroa.

Omistuksen siirto aiotaan toteuttaa niin, että Kuopion kaupunki saa Kiinteistö Oy Kuopion keskuskentän osakkeet lahjoituksena ne omistavalta Pohjois-Savon jalkapallosäätiöltä. Lunastushinnaksi vuonna 2004 on määrätty 8500 euroa eli sama summa, jonka säätiö on osakkeista maksanut. Kentän omistavasta kiinteistöyhtiöstä tulee kaupungin kokonaan omistama osakeyhtiö.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä