Kainuu |

Keskussairaalan kuntoutusyksikkö muuttaa

Seitsemän työntekijän yksikkö muuttaa Kajaanin keskustaan. Muuton yhteydessä muuttuvat myös työntekijöiden puhelinnumerot.

Kainuun keskussairaalan kuntoutusyksikkö muuttaa Kajaanin keskustaan
Kainuun keskussairaalan kuntoutusyksikkö muuttaa Kajaanin keskustaan Kuva: Yle

Kainuun keskussairaalan kuntoutusyksikkö muuttaa ensi viikolla sairaalanmäen C-rivitalosta Kajaanin keskustaan. Muuttoon on varattu maanantai ja tiistai.

Uudet toimitilat ovat Kauppakadulla Raatihuoneen torin takana elokuvateatterin korttelissa. Kuntoutusyksikkö on kolmannessa kerroksessa osoitteessa Kauppakatu 36 A. Toimitilaan pääsee porraskäytävästä hissillä. Ulkoa aulaan on kuitenkin noustava portaita tai jyrkkää luiskaa pitkin. Muuten uusi kolmannen kerroksen toimitila on esteetön.

Muuton yhteydessä muuttuvat myös työntekijöiden puhelinnumerot. Jatkossa käytössä on vain matkapuhelimia, joiden numeroista tiedotetaan myöhemmin.  Kuntoutusyksikön muutosta tiedotetaan asiakkaille myös kirjeellä. 

Kuntoutusyksikkö tekee vaativia kuntoutus- ja työkykyarvioita sekä ammatillisen kuntoutuksen suunnitelmia. Lisäksi yksikön kuntoutusohjaajat tekevät näköön liittyviä kotikäyntejä.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä