Talous |

Keskusta palauttaisi vain murto-osan vaalirahoista

Keskusta käy yhä sitkeitä neuvotteluja vaalirahojen palauttamisesta Nova-yhtiöiden konkurssipesille. Tiukaksi käyneen vuoropuhelun uskotaan ratkeavan tavalla tai toisella varhain tiistaiaamuna, kun konkurssipesien edustajat ja keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen asianajajansa kanssa tapaavat loppurutistuksen merkeissä.

Nova Kiinteistökehitys vaatii keskustalta pesään takaisin 100 800 euroa. Emoyhtiö Nova Group puolestaan karhuaa 74 000 euroa.

Jos keskusta ei tiistaina suostu pesien vaatimuksiin, ne nostavat korvauskanteen puoluetta vastaan.

YLE Uutisten tietojen mukaan keskustan tähänastiset tarjoukset konkurssipesille ovat olleet pesänhoitajien mielestä lähinnä naurettavia.

Esimerkiksi Nova Kiinteistöille keskustasta on tehty kaksikin tarjousta. Aluksi puolue tarjosi 40 000 euroa, mutta pudotti sen sitten yllättäen 20 000 euroon.

Konkurssipesät ovat valmiita antamaan vaatimuksistaan alennusta vain 4 000 euroa kumpikin. Pesien mielestä konkurssikypsien yhtiöiden antamat 4 000 euron suuruiset lahjat ovat vielä joten kuten siedettävissä.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja konkurssipesien lakimiehet marssivat tiistaiaamuna kello seitsemän Helsingin Aleksanterinkadulle keskustan palkkaaman asianajotoimiston suojiin.

- Sopua hierotaan kuumeisesti. Kyllä se siitä vielä syntyy. Tiistaina iltapäivällä minulla on jo uutinen kerrottavaksi, Korhonen ennakoi huomisen tapahtumia YLE Uutisille.

Lähteet:
YLE Uutiset / Ari Mölsä

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä