Talous |

Keskustalta peritään Nova-rahoja

Nova-ryhmä perii keskustalta vaalirahoja oikeusteitse. Nova Kiinteistökehityksen konkurssipesä päätti keskiviikkona nostaa kanteen keskustaa vastaan saadakseen puolueelta 100 800 euroa Menestyvän Suomen kautta sille ohjattuja vaalirahoja.

Myös Nova Groupin pesähoitaja Pekka Kokko kertoi suunnitelmista periä keskustalta noin 74 000 euroa. Myös tämä raha on kanavoitu puolueelle Menestyvä Suomi ry:n kautta käytettäväksi seminaarilippujen hankintaan.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen uskoo keskustan pääsevän vielä sopuratkaisuun Nova-vaalirahoista. Hän kertoi YLE Uutisille, että neuvotteluja käydään konkurssipesälle palautettavasta summasta sekä sopimuksen ehdoista.

Samaa viestitti Nova Groupin pesänhoitaja Kokko. Hänen mukaansa keskustan kanssa on käyty keskusteluja neuvotteluratkaisusta, mutta sopua ei ole vielä saatu. Kokon mukaan ennalta määrättyä aikataulua neuvotteluihin ei ole asetettu.

Korhonen ei vielä lähtenyt arvioimaan mahdollisesti palautettavan summan suuruutta eikä sitä miten pian sopuratkaisuun päästään.

Kanervan rahapalautus kelpasi

Keskiviikkona pidetyssä Nova Kiinteistökehityksen velkojienkokouksessa kävi ilmi, että konkurssipesä hyväksyy entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok.) aikomuksen palauttaa pesälle 13 000euroa Kanervan syntymäpäiväjuhliin käytettyjä rahoja.

konkurssipesä oli tyytyväinen summaan, ja tulkitsi että loput 4 000 euroa on sopiva summa lahjaksi. Menestyvä Suomi -yhdistys käytti Kanervan syntymäpäiväjuhliin yhteensä 17 000 euroa.

Kuten muissakin riita-asioissa osapuolet voivat sopia asiasta keskenään, jolloin oikeudenkäyntiin ei ole tarvetta.

Kalmari tuorein palauttaja

Nova Groupin ilmoituksen mukaan vaalirahoitukseen on käytetty noin 260 000 euroa. Tästä 105 000 euroa saatu takaisin. Rahaa on tullut mm. kokoomukselta ja tukea saaneilta ehdokkailta. Keskustan kansanedustajista tukensa ovat jo aiemmin palauttaneet Seppo Kääriäinen, Juha Mieto ja Oiva Kaltiokumpu.

Uusin keskustalainen rahanpalauttaja on kansanedustaja Anne Kalmari. Hän on palauttanut pesään 1 800 euroa. Tukea hän sai 5 000 euroa.

Jos Nova Groupin pesä saa keskustalta vaatimansa summan, jäljelle jäävä noin 80 000 euroa voi vielä pienentyä, sillä osa kansanedustajista ei ole vielä ratkaisujaan palautuksesta tehnyt.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä