Talous |

Keskustan Kalli kummeksuu Halosen kritiikkiä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ihmettelee presidentti Tarja Halosen kritiikkiä pääministeri Mari Kivinimen hallituksen nimitysprosessia kohtaan.

Timo Kalli
Timo Kalli Kuva: YLE

Urho Kekkosen juhlaseminaarissa puhunut Halonen kummasteli, kuinka hallituspuolueet delegoivat pääministerin valinnan yhden puolueen puoluekokoukselle.

Kallin mukaan hallituksen muodostaminen meni täysin voimassa olevan perustuslain nuottien mukaan.

- Kutsuin kaikki eduskunnassa olevien puolueiden edustajat koolle ja ilmoitin siellä, että nykyinen hallituspohja jatkaa ja pääministeriehdokas on Mari Kiviniemi.

Pääministeri Matti Vanhasen eroilmoituksen jälkeen Kalli kertoo käyneensä useita keskusteluja hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien kanssa.

- Olin vakuuttunut, että nykyinen hallituspohja haluaa jatkaa tämän vaalikauden loppuun, Kalli sanoi.

Hänen mukaansa kokoomuksella oli sanansa sanottavana pääministerikysymykseen.

- Keskustan puoluekokous valitsi vasta pääministeriehdokkaan. Kaikissa keskusteluissa ennen sitä toisen suuren hallituspuolueen ryhmänjohtaja moneen otteeseen ilmoitti, että heillä on myös duubioita pääministerin nimeen, Kalli tähdensi.

Kalli arvelee, että Halosen kritiikissä on kaipuuta vanhaan perustuslakiin.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä