Politiikka |

Keskustan puoluesihteeriksi useita kiinnostuneita

Pitkäaikainen puolueen vaikuttaja Timo Laaninen väistyy puoluesihteerin tehtävästä. Seuraaja valitaan kesäkuussa.

Mari Kokko ja Jouni Ovaska.
Mari Kokko ja Jouni Ovaska. Kuva: Laura Rautjoki ja Sami Reivinen

Keskustan luopuvan puoluesihteerin Timo Laanisen seuraajaksi saattaa pyrkiä usea keskustavaikuttaja.

Vahva ehdokas paikalle on puoluevaltuuston puheenjohtajan paikasta luopuva Jouni Ovaska. Ovaska harkitseekin pyrkivänsä Laanisen seuraajaksi seuraavassa puoluekokouksessa.

– Harkitsen pyrkimistä. Ympäri Suomea on viime viikkojen aikana tullut paljon pyyntöjä ehdokkaaksi asettumisesta, kertoo Ovaska Ylelle.

Ryhtyessään ehdokkaaksi Ovaska voi saada naishaastajan. Muun muassa kahden keskustalaisen pääministerin avustajana toiminut, työmarkkinataustainen puoluetoimiston viestintävastaava Mari Kokko kertoo Ylelle pyrkivänsä mahdollisesti tehtävään.

– Muuttuneessa tilanteessa harkitsen vakavasti pyrkimistä, Kokko kertoo.

Laaninen ilmoitti tänään, ettei ole käytettävänä puoluesihteerin tehtävään keskustan Seinäjoen kokouksessa kesäkuussa. Laaninen valittiin keskustan puoluesihteeriksi kuusi vuotta sitten.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Tampere

Delfiinit lennätettiin salassa Kreikkaan – toimitusjohtaja: "Haluttiin turvata työrauha"

Video: Yle Uutiset Pirkanmaa: Delfiinien siirto Särkänniemestä
Video

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä