Keskustele: Keksiikö Nokia jotain, mitä ei vielä ole olemassa?
- Silloin kun kännykkä kehitettiin, sitä ei ollut olemassa. Kun Steve Jobs kehitti iPadin, sitä ei ollut olemassa, Kalle Isokallio sanoi Aamu-tv:n Jälkiviisaat-keskustelussa. Mitä mieltä olet, löytyykö Nokiasta vielä potkua keksiä jotain aivan uutta?
Ylen Aamu-tv:n Jälkiviisat-keskustelussa vieraillut Kalle Isokallio sanoi, että Nokialla on kaikki eväät uusiin keksintöihin.
- Jossain on olemassa sellainen tuote, jota ei vielä ole olemassa, jonka Nokia saattaa keksiä, ja toivottavasti keksii, Isokallio sanoi.
Kalle Isokallion mukaan Nokialla on edelleen paljon osaamista.
Tuoreimmat aiheesta: Keskustelu
Keskustele: Millainen on lapsiystävällinen kaupunki?
Millä perusteella kaupunki on lapsiystävällinen? Millä perusteella ei? Miten kehittäisit kaupunkia lapsiystävälliseksi?
Pitäisikö seksuaalirikoksista antaa kovempia tuomioita?
Vuonna 2011 annetuissa raiskaustuomioista vain vähän yli puolessa tekijä sai ehdottoman vankeusrangaistuksen, loput selvisivät ehdollisella. Onko tämä oikein?
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
Keskustele: Pelkäätkö Tukholman levottomuuksien leviävän Suomeen?
Husbystä alkunsa saaneet kahakat ovat levinneet jo noin kymmeneen kaupunginosaan.
Keskustele: Mikä muissa autoilijoissa pännii?
Ratin takana saattavat välillä hiukset nousta pystyyn. Adrenaliinikin voi virrata väkevästi, kun toiset autoilijat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Mikä muiden liikennekäyttäytymisessä risoo eniten?
Teemme juttua: Kaksi vuotta Kataista - miltä tuntuu?
Perussuomalaisten jytkystä on kulunut kaksi vuotta, ja Kataisen hallituskausi on kohta puolivälissä. Onko oppositiosta mihinkään? Mitä mieltä ovat poliitikkojen työnantajat, Suomen kansalaiset?
Mitä ajatuksia aseen 3D-tulostaminen sinussa herättää?
Ajankohtainen kakkonen selvitti, pystyykö 3D-printterillä tulostamaan toimivan aseen. Testissä tulostetulla aseella pystyi laukaisemaan yhden laukauksen, minkä jälkeen aseen piippu hajosi palasiksi. Mitä ajatuksia aseen tulostaminen 3D-tekniikalla sinussa herättää? Oliko Ajankohtaisen kakkosen testi tarpeen tehdä?
Keskustele: Kilpaillaanko Euroviisuissa reilusti?
Keskustelu Euroviisujen vilppiepäilyistä käy kuumana. Azerbaidzhanin väitetään kalastelleen ääniä Liettualta. Kysymyksiä on herättänyt myös se, että Venäjä ei saanut yhtään pistettä Azerbaidzhanilta. Onko Euroviisujen äänestys sinun mielestäsi luotettava? Uskotko, että pisteillä käydään kauppaa?
Keskustele: Tornado iski - pelkäätkö matkustaessasi?
Tornadot liittyvät kuuro- tai ukkospilvien nousuvirtauksiin. Kyse on hyvin voimakkaasta, pienialaisesta pyörremyrskystä. Yhdysvalloissa Oklahomaan iskeneen tornadon jäljiltä on löydetty kuolleena yli 90 ihmistä. Pelkäätkö tornadoa?
Keskustele: Käykö teillä siivooja kotona?
Siivousalalla on vaikea menestyä. Poikkeuksellisen moni siivousyhtiö lopettaa toimittuaan alle kaksi vuotta. Siivousyrityksiä painavat erityisesti verovelat. Käykö teillä kotisiivooja? Kokemuksia?

Kommentoi aihetta
(81 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tizen Lives
Ilmoita asiattomasta kommentistaNokia saisi jättää sen windows sekoilut pois ja keskittyä myös omaan tuotekehitykseen.. Ja tuoda N9:n järjestelmään pohjautuvia puhelimia lisää markkinoille! N9 myi kuitenkin yli odotusten.
Future Matters
Ilmoita asiattomasta kommentistaTyypillinen suomalainen reaktio. Vähän sama kuin suomalaisessa joukkueurheilussa aina kaikki oli kiinni siitä yhdestä pelaajsta, jota ei valittu joukkueeseen. Sen vika kaikki.
N9 ei olisi pelastanut Nokiaa sillä Nokia on tuotekehittelyssä noin 5-10 vuotta muita jäljessä.
Symbian olisi pitänyt hylätä jo 2000-luvun alussa, ja 2000-luvun aikana pikkuvioista kasvoikin oikea vitsi. Käsi ylös, kenellä on symbian puhelin, joka ei ole koskaan kaatunut? Aika hiljaista.
Symbian on kuraa, Nokian haluttomuus lähteä tuottamaan tabletteja ja kosketusnäytöllisiä, litteitä ja isoja puhelimia oli suuri moka.
Elämme aikaa, jolloin SCIFI tarinoiden PDA laitteista on tullut todellisuutta. Nykyaikaisella älypuhelimella voit tehdä kotona oikeastaan kaiken mitä tarvitsee. Tabletilla vielä paremmin. Maksaa laskut, käyttää sosiaalista mediaa, lukea, käyttää sähköpostia, käyttää nettisovelluksia selaimella. Jopa tulostaa langattomasti, nyt kun vihdoin WIFI tulostimiakin saa halvalla.
Suomi yksi promille
Ilmoita asiattomasta kommentistaAmerikassa, jossa on jotain 300 miljoonaa asukasta, siellä on 60 kappaletta Nokian tasoisia yrityksiä. Kärpäsenkakan kokoinen maa Suomi itkee kun ainoa globaali yritys on vaikeuksissa.
Suomi on vain 0,1% maailman väkimäärästä ja rahasta ja kuluttajista jne. 1000 kertaa Suomen kansaa suurempi ihmisjoukko on rajojen ulkopuolella.
Totta
Ilmoita asiattomasta kommentistaNämä N9 horisijat eivät näe metsää puilta. Nokian aika meni eikä se enää tule. Onneksi. Nokian pienyritysten kusetus oli todella laajamittaista ja firman henkilökunta täynnä öykkäreitä. Olen todella tyytyväinen että yhtiö luhistuu. Se myydään ja pilkotaan osiin, tai toisin päin. Suomilasit voitte ottaa jo pois silmiltä. USAssa ei käytännössä kukaan tiedä Nokiasta mitään. Sitä ei ole edes olemassa. Lumia höpinät voitte kertoa itsellenne. Se on marginaalituote. Iphone ja Samsung vallitsevat seuraavat 14 vuotta.
Jules
Ilmoita asiattomasta kommentistaNokian ainoa vaihtoehto on Android. Löytyy valmiit appsit ja systeemi toimii. Tärkeintä on kuitenkin, että Androidit myy!!!! Aikamoisia pahkapäitä nämä Nókian hallituksen jäsenet, ei ammattilainen olisi ikinä hyväksynyt WP:n käyttöjärjestelmää. Se on vanhanaikainen, ei toimi. Linuxpohjainen oma systeemi 5-6-v. sitten olisi ollut yksi hyvä vaihtoehto, edellyttäen appsien saannista. Nokialla meni liian kauan hyvin, tuotteet (käyttis) olivat vanhanaikaisia. Lopulta todellisuus oli liikaa. Jos Nokia haluaa selvitä elävänä, tarvitaan todellakin uusia tuotteita ja uusia johtajia.Vanhat ulos ja hallitus kokonaisuudessaan vaihtoon. Heillä ei ole selkeää visiota ratkaisuksi, hätäpaskoja lasketaan liian usein.
komm
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä on juuri sitä tulevaisuuden näkemättä jättämistä. Android on nykyisyyttä, samoin iPhonet, mutta mikä vetää 2 vuoden päästä, entä 5 vuoden?
Markkinoilla nähdään aika lailla takuulla 5 vuoden sisään aasialaisia käyttöjärjestelmiä. Aasialaiset alkavat oppia ohjelmoimaan. Nyt he ovat toimineet paljon renkeinä länsimaisille firmoille. Mutta kyllä siellä on osaamista tehdä ihan uusia käyttöjärjestelmiäkin. Ja toimiva sellainen syntynee lähivuosina, samoin kuin kokonaan uudet laitejärjestelmät.
Hammerhead shark
Ilmoita asiattomasta kommentistaKun muistot ylittävät unelmat, loppu on lähellä. Todella menestyvän
organisaation tunnusmerkki on valmius luopua siitä, mikä teki siitä
menestyksellisen ja aloittaa tuoreesti. (Hammer M.)
Työläinen
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos keksiikin niin siitä ei Suomi, eivätkä Suomalaiset hyödy. Nokia on jo pitkään hivuttautunut pois Suomesta ja nyt viedään viimeisetkin.
PeterGunN
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi suomalaisten pitäisi hyötyä? Eihän Nokiasta ole muuta ollut kuin kova veromaksaja, sehän tässä oikeasti kiinnostaa kun se miljardin lävi onki syntyny ku sonta ei enää myykkään. Samanlainen firma se on kuin kaikki muutkin, poikkeuksena että se on sattunut menestymään tänne surkean itsetunnon itsarimaahan. Tappiota kun tekee tarpeeksi kauan niin se konkka tulee.
ja mitä tulee uuden keksimiseen, Arkadianmäellä tarvittaisin tekoaivoja kipeästi. Yhteenlaskettu äö saattaisi nousta jopa yli 100.
Anjika
Ilmoita asiattomasta kommentistaEtteikö ollut olemassa? Oliko höyrykone olemassa ennen kuin se keksittiin? Oli se olemassa. Miten se muuten olisi voitu keksiä.
juuri kun mietin
Ilmoita asiattomasta kommentistahämmästyin että takana on loistava tulevaisuus, muistan kun olisin voinut astua esiin thetyäni jotain mikä aiheutti media myllerrystä en mennyt ruotsin mediaan
Aikon
Ilmoita asiattomasta kommentistaNokian täytyy unohtaa kännykät ja keksiä tosiaankin jotain sellaista,mitä ei ole vielä olemassakaan. Ja luultavasti siellä suunnitellaankin kokoajan jotain semmoista, mutta siitä ei tietenkään puhuta julkisuuteen.Maailma on kännyjä ja niiden valmistajia jo täynnä,joten on vaikeaa alkaa uudelleen menestymään pelkällä kännybisneksellä.
Pehtoori
Ilmoita asiattomasta kommentistaTunnen muutamia alkuajan pioneereja, jotka teki kentällä töitä Nokia eteen. Jotenkin unohtuu ihmiset. ihmiset tekee ja venyy. Yhtiö on vaan kuori ja y-tunnus kaiken päällä. Ilman uusia pioneeriavauksia ei miään onnistu. Elop on hallinnoija ei umpihangen kulkija. Nokia "hallinnoitiin" pilalle.
väliäkö tuolla
Ilmoita asiattomasta kommentistaNokia ei tuo ulos mitään uutta -- erinäiset Nokian työntekijät voivat hyvinkin keksiä jotain uutta kuten ovat tehneet lukemattomia kertoja aiemminkin mutta nykyisellään tuskin edes haluavat kertoa siitä johdolle kun keksintöjä saatetaan käytttää eettisesti väärin. Vaikka päättäisivätkin näin tehdä homma kaatuu kyllä byrokratiaan firman sisällä.
Tässä kohtaa palaa
Ilmoita asiattomasta kommentistamieleeni aboriginaalinaisen kommentti: " ... ymmärrän ihmiset ja palvelut, mutta en yrityksiä. Ne elävät omaa elämäänsä piittaamatta ihmisistä, jotka tarvitsevat palveluja ...
Paras, kun antaa mennä ja elämässä on jokin palveluntarve pinnalla , johon keksitään palveluntuottaja ... aina uusiutuu ja elämä kulkee eteenpäin ...
Tytäryhtiöt
Ilmoita asiattomasta kommentistaPieni asiavirhe oli lipsahtanut historiikkiin: "Nokia ja Siemens yhdistyvät Nokia Siemens Networksiksi". Eivät Nokia ja Siemens ole yhdistyneet mihinkään, vaan kyseisten yhtiöiden mobiiliverkkoja valmistavat tytäryhtiöt yhdistyivät yhteisomisteiseksi yhtiöksi. Nokia on edelleen suomalainen Nokia ja Siemens on edelleen saksalainen Siemens.
Fakta
Ilmoita asiattomasta kommentistaNokia on Yhdysvaltalainen käytännössä.
9hhn655t4ffgy
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomalaisessa kulttuuriympäristössä on vaikea keksiä mitään.
Kännykkä oli se ilmaveivi, joka kesti yllättävän pitkään.
Nyt kun koko maailma on keksimässä uutta, ja parhaat suomalaiset keksijät on imuroitu maailmalle keksimään muille maille "nokioita", ei tässä kisassa piskuinen, perkeleellä siunattu managementti ja luovuus-klusteri (yksi aalto-AMK) pysty kuin tuhlaamaan valtion tukia.
Kaivoksia ja uraania. Säteilee. Vaan ei polla.