Kuinkahan moni masennuslääkkeitä käyttävä käyttää myös alkoholia jopa useita kertoja viikossa? Veikkaan että aika moni. Jokainen tietää mitä alkoholi aiheuttaa hyvinvoinnille: se masentaa. Tässä myös yksi yhtälö josta olisi syytä puhua enemmän.

Olen läheltä seurannut, kuinka masennus- ja psyykelääkkeillä on ihmiset saatettu itsetuhon partaalle ja esittämään tappouhkauksia toisille -kunnolliset, normaalit ihmiset. Ja tämä on tapahtunut eräässä suuressa keskussairaalassa. Paxil, toinen niistä lääkkeistä, joiden takia tämä GlaxoSmithKline joutuu ne miljardikorvaukset maksamaan, on sama kuin paroksetiini ja seroxat, aivan yleisesti Suomessa käytetty. Tällaiset lääkkeet ajaa ihmisiä maniaan ja itsemurhiin - kuvitelkaa, mitä jo pelkästään se on, jos läheinen ystävä viikkoja tai kuukausia uhkaa itsemurhalla, puhumattakaan, jos itse ei enää näe mitään mieltä missään.

Venlafaxin (Effexor) on tehokas lisäämään suorituskykyä, mutta vieroitusoireet on todella vaaralliset, esim. psykoottisuus. Kuvitelkaa, mikä kierre, kun tällainen alunperin lievänä masennuksena alkanut tilanne johtaa sitten jatkuvaan psyykelääkkeiden käyttöön "varotoimena". Ihmisellä ei ole tunteita jäljellä enää lainkaan.

Tuttuni kuoli alkoholin ja masennuslääkkeiden yhteisvaikutukseen, sitä ennen iloinen veikko muuttui hyvin lyhyessä ajassa tyhjäkatseiseksi zombieksi.

Taitaa olla niin että ensin käytetään reippaasti alkoholia ja kun huomataan että sen ainoa vaikutus on enää syvä masennus niin sitten haetaan lääkäriltä masennuslääkeresepti ja sitten se onkin jo menoa...

Oman kokemukseni mukaan SSRI-lääkkeet ovat suht. turvallisia lääkkeitä masennukseen ja paniikkihäiriöön.

Ensimmäinen kommentoija sanoo SSRI-lääkkeiden olevan "ihan eri asia kuin diapam" - se totisesti pitää paikkansa.

Ja jälleen omasta kokemuksesta: bentsodiatsepiinit, kuten esim. diapam niitä todella vaarallisia lääkkeitä ovat. Lyhyenkin käytön jälkeen syntyy riippuvuus ja vastaavasti vieroitusoireet käytön loputtua.

En pidä SSRI-lääkkeitä sinänsä vaarallisina, mutta niiden käytön käsittämätön määrä on itsellenikin arvoitus. Eräs tuttuni väitti, että vanhainkodeissa masennuslääkitys kuuluu usein PERUSlääkitykseen, jonka potilaat saavat automaattisesti, joka osaltaan selvittäisi näiden käyttömääriä Suomessa.

Olisi mukavaa, jos joku selvittäisi pitääkö tämä todella paikkansa.

ygswaan, jos luet tätä uudestaan, kerro tarkemmin siitä, kun kirjoitit "Ja eräissä mm. venlafaxissa on vaaralliset vieroitusoireet." Näin itse läheltä, kuinka eräs nuori Efexor-vieroituksen aikana joutui psykoosiin ja sai sitten hirveät psykoosilääkkeet, jotka alkoi aiheuttaa väkivaltaisuutta, ja sen seurauksena vielä enemmän lääkkeitä. Lopulta hän joutui eläkkeelle ja nyt hänelle sanotaan, että loppuikä täytyisi syödä lääkkeitä. Alunperin Efexor määrättiin tavalliseen masennukseen, joka johtui suuren menetyksen aiheuttamasta todellisesta murheesta. Siihen olisi auttanut aivan toisenlainen tuki. Kuvitelkaa nyt, naisihminenkin voi alkaa uhata tappaa toisia, psyykelääkkeitten seurauksena.

Ymmärrän, että se vieroitus oli varmaan liian nopeaa. Mutta järkyttävää se masennuslääkekin: tunteet menee niin, ettei mitään väliä, mitä ympärillä tapahtuu eikä pysty tuntemaan surua, iloa, kaipausta, rakkautta. Näin ovat kertoneet.

Paxil tai seroxat jne ne voi aiheuttaa itsetuhoisuutta, maniaa, seksuaalisen kyvyn menetystä ja hirveen monta muuta ikävää asiaa. Eri asia syödä pieni määrä lyhyen aikaa jotain masennuslääkettä.

Mut mitä kun vanhemmat näkee, et psyykelääke vaikuttaa vihaa ja itsetuhoa (joku niistä) eikä lääkäri silti suostu vähentämään lääkitystä? Ja sit jos vastustaa lääkitystä, ni saa pelätä, et joutuu olemaan pakkohoidossa eikä tiedä koska sieltä sit pääsee. Suomes on hirveä tilanne. Kiitos sille lääkärille, joka toi tämän asian esiin.

Kiitos kuvan vaihdosta!

Venlafaxista sen verran että oma lääkärini kertoi minulle, että tulisin syömään sitä loppuelämäni (nyt 5 vuotta). Ilmeisesti ei siksi että olisin masentunut, vaan koska lääkkeessä on jotain jota ei ole kerrottu... Onko se muuttanut aivokemiaa niin ettei se palaudu lopettamisen jälkeen? Olen yrittänyt useasti lopettaa, mutta jo pelkät fyysiset oireet ovat rajuja: sydän häiriöitä, näkökyvyn menetyksiä, kouristuksia, "sähköiskuja päässä", unettomuus, voimakkaat hermokivut, ääretön ahdistus ja masennus, oksentamista jne. Kuulema amfetamiini/kokaiini -riippuvuus on helpompaa hoitaa (Venlafaxiini ns. blokkaa näiden vaikutuksen kehossa koska se vaikuttaa samantapaisesti reseptoreissa). Siis nämä ei-kolmio SSRI lääkkeet ovat samalla viivalla näiden aineiden kanssa! USA:ssa kokaiini on iso ongelma ja siksi näitä lääkkeitä on kehitelty juurikin esim. näistä riippuvaisten masennuksen hoitoon. Kun näitä määrätään vielä lapsille, ei ole ihme että varhaiseläke kutsuu...

Saapunli-Jaakolle: monen lääkärin epävirallinen mielipide alkoholista on, että se on kohtuullisesti eli 1-2 annosta päivässä nautittuna vaarattomin ja paras masennuslääke. Tätä on tietysti turha potilaille kertoa, sillä suurin osa niistä horii 1-2 pulloa päivässä, jos jonkinlainen lupa annetaan. Alkoholismin suurin yksittäinen selittävä tekijä on hoitamaton depressio.

Enpä arvannut, millaiset kivut tulisi lääkkeen käytön lopettamisesta. Annostus ensin 150 mg:stä 75 mg:aan kahdeksi viikoksi, josta nollaan sen jälkeen. Jalat tulessa, sähköiskuja, pää sekaisin - mutta parin kuukauden jälkeen selvillä vesillä. Varalla oli 37,5 mg:n tabletit, mutta en palannut niihin. Psykiatri ei mitenkään varoittanut, netistä löysin kivuille syyt.

Huh huh... Eipä ole kukaan lääkäri minullekaan kertonut, että Venlaflalaksista on niin hankala irrottautua. Minulla kun on annosta jo vuoden ollut tapissa eli 375 mg. Mitenköhän tässä käy?

Aivan, puhut siitä mitä minäkin ajattelen: me lääkitsemme liian herkästi elämää, luokittelemme voimakkaatkin mielialan vaihtelut sairaudeksi. Kun liian helposti saa sairausluokituksen, välttyy kohtaamasta omaa mieltään ja tunteitaan eikä opi niiden aktiivista käsittelyä ja säätelyä. Ongelmien alkusyy jää selvittämättä eikä ihminen opi tärkeitä elämäntaitoja, koska ratkaisua haetaan purkista eikä omasta selviytymispotentiaalista. Tämä on tietenkin voittoa tavoittelevan kapitalistin (=lääkeyhtiöiden) mieleen.

Olen ihan samaa mieltä siitä, että me emme mieti tarpeeksi, mistä psyykkiset ongelmat oikein johtuvat. Arvelen, että länsimainen ihminen on kadottanut otteen elämään jo joitakin sukupolvia sitten. Meillä on materiaalista hyvää, mutta me emme enää tule toimeen oman itsemme kanssa. Nämä ovat ihan opittavissa olevia taitoja, mutta niiden merkitystä vähätellään nykyisin. Lääkkeitäkin toki joskus tarvitaan, mutta niiden pitäisi olla vasta viimeinen ja vain lyhytaikainen keino.

Masennuksen kokeneena ja koko suomalaisen yhteiskunnan heitteillejättö käytännön läpikäyneenä, sanon keskeiseksi syyksi KELAN sairasloman ehtoja psykiatrin mukaan. Sairaslomaa ei saa eikä eläkkeelle pääse, jos ei ole ostanut lääkkeitä. Ostin lopuksi, mutta en syönyt yhtään.

Kun on tehnyt monien edestä työtä, ollut vaatimaton ja auttanut muita ja siitä menettää elinvoiman, kaiken turvan ja joutuu pilkatuksi, siihen ei mikään pilleri ole ratkaisu. Ihailen ensi kerran oikein todella itseäni, että päätin kääntää kaikki kivet ... Nyt se on tehty ja olen terve, voimakas ja onnellinen ...

Kaikilla tulee olla paikka, jossa kriisin sattuessa on kriisiapuun mahdollisuus ja tuki avuntarpeen luonnollisuudesta. Sen jälkeen terapiassa itsensärakastamisen kouluun vaan kaikki uhrautujat ja vihaamisen oppineet samaan kouluun elämän parantamiseksi.

Samaa mieltä Johannan kanssa. Itse kokeilin ja älysin lopettaa kuukauden jälkeen. Mikään ei tuntunut miltään, oksetti (mikä tietty kuuluu alkuvaiheeseen) ja omiin tunteisiin ei päässyt enää kiinni. Miten siinä sitten etsit ahdistuksen alkulähdettä, jos päästä osa on lukittuna. Pahin haitta oli kuitenkin seksuaalinen kyvyttömyys. Kun seksikään ei tuntunut enää miltään, sai lääkkeet minun puolestani jäädä. Omalla kohdallani pahimpiin oireisiin käytin rauhoittavaa lääkettä todella pienellä annoksella. Sillä pääsi pahimman yli ja nukuttua yön.

Todellinen hoito kohdallani oli psykoterapia. Uskoisin sen olevan hyödyllistä monelle lääkkeitä vetävälle. Lääkkeillä ahdistuksen alkulähde piilotetaan, terapiassa sitä tutkitaan ja sen kanssa opitaan elämään.

Ylen uutisessa puhuttiin SSRI- masennuslääkkeistä. Johanna on oikeassa siinä, että k.o. lääkkeet kaventavat tunne-elämän "dynamiikkaa". Se on sääli. Kuitenkaan väsymystä tai järjenjuoksuvaikeuksia kyseiset lääkkeet eivät aiheuta.

Voin sanoa vaikeasta paniikkihäiriöstä 30 vuotta kärsineenä ihmisenä, että SSRI- lääkkeiden tuella elämänlaatuni on parantunut dramaattisesti. Lähes invalidisoivia oireitani ei saatu lievenemään kahden vuoden aikana KELA:n tukemana tekemäni 200:n psykoterapiakäynnin avulla.

Vasta lääkityksen tuella olen voinut toteuttaa unelmiani: kouluttautua ja työskennellä yrittäjä-ammatissani rakastamassani työssä. Voin toimia asiakkaitteni parissa vuorovaikutuksessa ja elää täysipainoista, rikasta elämää ilman toistuvia paniikkikohtauksia. Olen saanut takaisin käyttööni kaikki ne fyysiset ja henkiset voimavarat, joita paniikkioireeni ja eristäytyminen kahlitsivat. Tunne-elämän kaventumista kompensoi kaikenlainen muu rikkaus, mitä elämässäni nyt voin kokea.

Masennuksen oireet ja lääkeiden vaikutukset ovat henkilökohtaisia. Omana kokemuksena sanoisin, että päin vastoin: Masennuslääkkeet paransivat tunne-elämää, ilot pysyivät ja lisääntyivät, mutta surut ja kurjuus vähenivät. Elämästä tuli vivahteikkaampi ja väsymys väheni ja järjen juoksu parani sekä itsetunto koheni. Lääkkeitä käytin kuusi vuotta ja niiden käytön lopettamiseen meni toista vuotta, jonka jälkeen oli vielä kahden viikon pikamasennusvieroitusoireet, jotka tiesin mahdollisesti tulevaksi, joten ne jaksoi. Viime vuonna tauti oli iskemässä uudelleen, nyt riitti pelkkä terapia. Toki lääkkeet olisin ottanut ja niitä kokeillut, jos terapiasta ei olisi ollut apua.

Ohjataan lääkefirmoille maksettavat rahat psykiatreille.

Ensi mennään psykiatrille joka määrää lääkkeet perään.

Luuletko että riittää?

Olen tykönäni jäsentänyt tätä kysymystä. Ja otan esiin ilmaisut: olen masentunut ja olen sairastunut masennukseen. Herää kysymys jäsentävätkö lääkärit asiaa nykyään näin. Kukapa meistä ei olisi elämänsä aikana ollut masentunut. Se on luonnollinen reaktio elämäntilanteissa. Mutta ei siihen pillereitä tarvita. Terve ihminen hoituu päivä päivältä. Mutta sairastuminen masennukseen (surullinen esimerkki synnytyksen jälkeinen masennus) on aivan eri asia. On suorastaan irvokasta lukea otsikoita tähtösistä jotka kertovat sairastuneensa masennukseen. Kun ilmeisesti useimmiten on kyse liikahulinan aiheuttamassa todellisesta väsymyksestä. Erityisesti nuorten kohdalla toivon pidättyvyyttä reseptien kirjoittamisessa. Viisas aikuinen kertomassa että masentuminen kuuluu elämään, mutta huominen voi olla jo valoisampi.

Isotäti, olen niin samaa mieltä kanssasi! Missä on ymmärtävä olkapää, kun sitä tarvitaan? Tätä olkapäätä nuoret kai joutuvat nyt etsimään pilleripurkista... Surullista ja todella halventavaa niitä kohtaan, joille masennus on todellinen vitsaus.

Itse käytin juuri sen minimaalisen ajan puolivuotta lääkkeitä ja kiloja tuli reilu 10kg lisää.. ei pitänyt muka lihottaa, mutta kyllä minulla kilot tuli ja kun lääkkeen lopetin vaikutus alkoi heti kilot karisivat lähes 2vko:ssa pois ja se että en enää ottanut lääkkeitä teki aluksi olon kurjaksi.. hikoilutti kauheasti ja itku tuli sen puolen vuoden jälkeen, en ollut kokolääkkeen ottoaikana itkenyt, koska ei itkettänyt.:( Kk:n sisään tunsin itseni ns.normaaliksi lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Liikunta lisäämällä saa aikaan ihmeitä, vaikka aluksi kun aloittaa liikkumisen voi tuntua raskaalta, mutta kun jaksaa jatkaa liikkumista olo kohenee ja masennus katoaa.:)<3 voimia jokaiselle joka kamppailee masennuksen kanssa.<3<3

Mä söin paroksetiinia viitisen vuotta ja vuoden verran kesti lääkkeiden lopetus. Lopetus/vieroitusoireita mulla ei ollut. Terapiassa olen käynyt kuutisen vuotta. Minun kohdallani auttoivat sekä lääkkeet että terapia. Kun sairastuin, lamaannuin totaalisesti. Ilman paroksetiinia en olisi selvinnyt alussa niin hyvin, että olisin päässyt terapiaan. Nyt on menossa kolmas vuosi ilman lääkkeitä ja terapiaa. Elämä on ihanaa!

Hieno kommentti! Kai se on niin, että lopulta pelkkää "henkisyyttä" ei ole ilman jotain fysiologista muutosta. Tähän liittyen vois kysellä, aiheuttaako esim huono nukkuminen masennusta? Alkoholin käyttö ainakin aiheuttaa.

Eräs jokseenkin perimmäinen syy masennukseen on tuntemus tarpeettomuudesta, jonka syynä on selvä laiskuus. Olenkin niitä entisajan "tehotenavia", jotka oppivat tekemään jotakin hyödyllistä jo paljon ennen kouluikää, joten nyt tässä jo vanhuuseläkkeellä ollessakin löytyy jotain mieltä ylentävää: Yhdistystoimintaa, kotoisia harrastuksia kuten vaikkapa runoilemista, lukemista, musiikin kuuntelua, kävelyä luonnossa; mitä vielä, ynnä paljon muuta sen lisäksi. Että se siitä masennuksesta.

@Anjika

Vai että oikein "jokseenkin perimmäinen" masennuksen syy on LAISKUUS... (Huutonaurua...) Huomaa, ettet tiedä masennuksesta yhtään mitään. Ehkä se on onnesi (et varmaan kestäisi tietoa). Olisiko kuitenkin liikaa pyydetty, että lakkaisit moralisoimasta sillä tietämättömyydelläsi meitä, jotka tunnemme masennuksen vähän liiankin hyvin?

Minä olen kolmekymppinen, kärsinyt masennuksesta kymmenen vuotta, ja runoilu, lukeminen, musiikki, luonto, liikkuminen, järjestötyö, joita olen kaikkia harrastanut sinä aikana, eivät ole poistaneet masennustani yhtään mihinkään. Tiedän, että vielä pahempi voi tilanne olla niillä, jotka eivät edes syistä tai toisista kykene kokeilemaan noita hemmetin hienoja neuvojasi masennukseen. Menisit itseesi sinäkin, hölmö...

Ei tuo liitykään mitenkään masennukseen, etkä sitä varmaan koskaan ole kokenutkaan.

Ei niitä masennuslääkkeitä määrätä, jos ei mene lääkärille valittamaan. Tässä on kumma juttu se, että kun halutaan hoitoa ja sitä annetaan, niin perään valitetaan, että miksi määrätään. Tässä näkee, miten vaikeata on hoitaa, koska hoidettavalla on jo ennestään ambivalentti suhtautuminen hoitamiseen ja lääkäriin. Mistä johtuu? Siitä, koska ei haluta ottaa vastuuta omasta elämästään. Jos on syyllisyyttä ja huono omatunto parasta mennä papin puheille eikä hakemaan masennuslääkkeitä; jos saamaton, niin opittava hoitamaan omia asioitaan. Lenkille juoksemaan!

Jos lihoo, niin ei sitä ruokaa kukaan muu kurkusta laita kuin oma käsi.

Sitten on tämä suomalaisten kamala helmasynti, alkoholi. Oppikaa olemaan juomatta!

Jos ei jaksa käydä töissä, ottakaa osapäivätyö.

Eh, taitavat olla tasan oman pääsi sisällä ne "ambivalenssit"... Jos ongelmissa oleva ihminen tarvitsee apua ja menee lääkärille, ja sitten "apu" on pelkkää lääkkeiden tuputtamista, niin miksi siitä ei saisi valittaa? Ja millä ihmeen logiikalla se kertoo haluttomuudesta "ottaa vastuuta omasta elämästä"??

Ensimmäinen vaihtoehto lääkkeiden tuputtamiselle ei ole pappi ja lenkkeily, vaan se, että ns. "auttamisjärjestelmä" kohtaisi ihmiset heidän yksilöllisine ongelmineen aidosti ihmisinä, myös esim. syyllisyyksineen ja saamattomuuksineen. Kommenttisi tyylistä tietämätöntä moralisointia lääkärit

eivät onneksi nykyään yleensä harrasta, mutta muuten voi olla toiminnassa toivomisen varaa...

Masennuksesta johtuvaan "saamattomuuteen" ei mitkään lenkkeilyt auta. Sama kuin käskisit syöpäsairasta kasvattamaan terveitä soluja tms. Ja työkyvytön ei kykene osapäivätyöhön yhtään sen enempää kuin täyteen päiväänkään.

Jos et ymmärrä asioita, niin hanki sen "ihmettelemisen" sijaan tietoa niistä.

Täytyy elää realiteeteissa, koska kunnilla ei ole rahoja eikä valtio halua maksaa. Joskus on otettava ensimmäinen askel oman hyvinvointinsa eteen ja kohdattava todellisuus. Suuria ongelmia tulee, jos kieltäytyy todellisuuden kohtaamisesta. Elämän realiteetit voi ainoastaan hyväksyä. Jos joutuu liiallisen työmäärän kohteeksi, sitä työmäärää pitää sitten vähentää tavalla tai toisella ja ottaa lomaa. Jos juo liikaa, pitää mennä AA-ryhmään. Jos kiusataan, pitää vaihtaa työtä. Jos ei liiku, pitää mennä ulos liikkumaan tai ryhmäliikuntaan esimerkiksi vesijumppaan.Jokaisesta ratkaisusta, minkä tekee, pitää oppia ottamaan vastuu eikä syytellä toisia, vaikka menisi lääkärille ja ostaisi lääkkeet, niin se vastuu on myös itsellä. Jos siihen ei suostu, niin tarkoittaa, ettei kykene kantamaan vastuuta ja joutuu holhoukseen. Jos ei mikään tarjotuista lääkkeistä käy, niin ei sitten ota niitä, mutta ei siitä voi aina syyttää lääkäriä, joka kuitenkin haluaa auttaa niillä resursseilla, joita on.