Etelä-Karjala |

Keskustele: Millainen on Etelä-Karjalan tulevaisuus yhtenä kuntana?

Kuntakarttaa pohtinut työryhmä esittää Etelä-Karjalaan yhtä kuntaa. Vahvimpana perusteluna pidetään jo lähes koko maakunnan alueella toimivaa sosiaali- ja terveyspiiriä.

Kuntakartta
Etelä-Karjala on yksi maan pienimmistä maakunnista niin asukasluvultaan kuin pinta-alaltaan. Kuva: YLE

Myös taloudellisesti ja väestökehityksen kannalta koko maakunnan kattavaa suurkuntaa pidetään parhaana vaihtoehtona. Suurkuntaan kuuluisivat Lappeenranta, Taipalsaari, Lemi, Luumäki, Savitaipale, Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi ja Parikkala.

Esityksessä Suomenniemi liitetään Mikkeliin ja Parikkalalle jätetään mahdollisuus valita joko Etelä-Karjala tai Savonlinna. Puumalan kunnalle annetaan mahdollisuus jakaantua jopa kolmeen osaan, Etelä-Karjalan, Savonlinnan ja Mikkelin välillä.

Vahvasti yhtenäinen alue

Vaikka nykyinen seutukuntajako ja kuntien välinen yhteistyö tietyillä sektoreilla jakaa Lappeenrannan ja Imatran seutujen kunnat kahdeksi alueeksi, ei työryhmä kuitenkaan esitä erillisiä Lappeenrannan ja Imatran kuntia.

Se perustelee yhtä kuntaa alueiden välisillä vahvoilla yhteyksillä, aina työssäkäynnistä ja kuntarajan yli kasvaneesta taajamarakenteesta alkaen.

Etelä-Karjala on myös yksi maan pienimmistä maakunnista niin asukasluvultaan kuin pinta-alaltaan.



Kuka voittaa ja kuka kärsii, jos Etelä-Karjala olisi vaan yksi kunta?

Mistä olet huolissasi?

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä