Suora linja |

Keskustele: Mistä saat virtaa arkeesi?

Kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi jaksamisensa korkeintaan keskinkertaiseksi, selviää tänään julkistetusta Suomalaiset 2012 -tutkimuksesta. Erityisen huolestuttavaa on alle 35-vuotiaiden jaksamattomuus. Mistä saat voimaa elämääsi?

Vain kolmannes suomalaisista harrastaa liikuntaa vähintään kolmesti viikossa. Liikunnan harrastaminen kuitenkin korreloi selvästi elämäntyytyväisyyden kanssa.

Vähiten liikuntaa harrastavat 26–35-vuotiaat.

- Tämä on se ikäluokka, jonka tulisi olla hyvässä vedossa ja jaksaa työelämässä pitkään, sillä heidän harteillaan lepäävät suurten ikäluokkien eläkkeet, sanoo tutkimuksen toteuttaneen konsultointiyrityksen Rederan toimitusjohtaja Isa Merikallio.

Suomalaiset 2012 -tutkimukseen osallistui valtakunnallisesti yli 1700 iältään 18–75-vuotiasta suomalaista.

Mistä sinä saat voimaa? Harrastatko tarpeeksi liikuntaa? Mistä nuorten aikuisten huono jaksaminen kertoo?

Yle Uutisten Suora linja käsitteli aihetta keskiviikon 7.3. tv-lähetyksessä. Toimitus kiittää keskustelusta, tässä vaiheessa, vaikkakin keskustelu täällä netissä voi jatkua.

Kommentoi aihetta

(26 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

at

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos on masentunut, ei jaksa liikkuakaan. Ei masennus ja huono jaksaminen lähde ensisijaisesti liikunnalla vaan siihen on mielenterveydelliset syyt. Nämä korrelaatiot ovat joskus vähän hassuja: tottakai liikkuvat ihmiset ovat jaksavampia, siitähän kertoo se että he jaksavat liikkua! Kun on mieli kunnossa jaksaa mennä liikkumaankin. Tämän takia itsellä ainakin auttaa liikkumiseen syvälliset keskustelut tuttavien kanssa. Kun saa purkaa elämän murheita, jaksaa lähteä myös lenkille. Jos olisi vielä sellainen ystävä kenen sylissä itkeä, niin luulen että johan alkaisi kuntokin hurjasti kohota.



Laina

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kun lapset olivat pieniä ja asuntolaina suuri, virtaa sai optimoimalla arkisen aherruksen miehen kanssa ja viettämällä kaiken vapaa-ajan yhdessä perheen kanssa mahdollisimman pienessä mökissä tai mieluummin veneessä.

Kun lainaa ei ole ja lapsista viimeinenkin on koulut käynyt ja omillaan, virtaa saa siitä, että voi ottaa työelämässä riskejä, kuten sanoa itsensä irti palkansaajan ikeestä ja ryhtyä yrittäjäksi. Sekä tietysti siitä, että parisuhde toimii edelleen.


Hyvinvointi jokaiselle suomalaiselle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Toivo paremmasta pitää monia hengissä. Toivo siitä, että tämä äärioikeistolainen, ahneitten ja itsekkäitten veropakolais-Suomi, muuttuu edistykselliseksi hyvinvointivaltioksi, jossa rikkaatkin maksavat veroja, osallistuvat toimivan, iloisen yhteiskunnan uudelleen rakentamiseen, tuhoamisen sijaan.

Päättäjät, nyt puheitten sijaan konkreettisia tekoja kansalaisten eriarvoisuuden, köyhyyden ja ahdingon poistamiseksi. Se perustulo 2000€/kk jokaiselle suomalaiselle, tekisi maastamme edistyksellisen, hienon ja esittelykelpoisen maan, jolla olisi siksi myös taatusti markkina-arvoa maailman silmissä.

Kaikki valtiot pyrkivät kansojensa hyvinvointiin, maa jolla siihen on konkreettiset mahdollisuudet, ei kannata epäröidä hetkeäkään, hukata sitä mahdollisuutta, että olisimme kärkimaa maailmassa, mitä tulee ihmisten onneen.


Eläen elät

Ilmoita asiattomasta kommentista

Virtaa elämään saa elämänvirrasta, ts jos elämä kiinnostaa silloin tulee seurattua elämänkulkua joka välillä tempaa mukaansa esim. lähtemällä vaikka vain naapuriin kylään tai matkalle maailmalle seuraamaan elämää erilaisissa ympäristöissä. Myös kaikenlainen toiminta joka auttaa itseä ja toisia on onneksi myös itselle esim vaikka halonhakkuu tulevan talven varalle tai torikahvilassa seuraten ihmisten keskusteluja ja itsekkin osallistuen niihin. Tässä olisi vähän alkua elämänvirrasta johon voi tempautua mukaan positiivisella elämänasenteella.


Milka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin, jaksaa - suhteessa mihin? Kaikkia ulkopuolelta tulevia odotuksia ei tarvitse täyttää. Alle 35-vuotiaiden jaksaminen - olisikohan mahdollisesti syynä yhteiskunnallisten rakenteiden mukanaan tuomat paineet lapsiperheille. Eilen uutisoitu tutkimus liikunnasta ja jaksamisesta oli taas niitä "yhden asian tutkimuksia" haiskahtaa kovasti THL:n tilaustyöltä, jonka maksaa jälleen kerran joku pillerifirma. Jaksan elää omaa vaatimatonta elämääni.


Unto

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itse saan voimaa luonnosta, hiljaisuudesta, yksinolosta, lemmikkieläinten kanssa seurustelusta, liikunnasta ja ulkoilusta -- sekä toisaalta myös hyvästä kirjallisuudesta ja muista taide-elämyksistä. Jaksamattomuusuutiset eivät sinänsä yllätä, eikä syy välttämättä ole pelkässä liikunnan harrastamattomuudessa vaan talouskasvun autuutta rummuttavan ja tehokkuutta ja tuottavuutta ihannoivan yhteiskunnan aiheuttamassa suorituspaineessa ja ahdistuksessa. Sillä asenteella liikunnastakin voi tulla pelkkää uuvuttavaa hampaat irvessä suorittamista ja menestyspotentiaalia henkivän kropan epätoivoista tavoittelua.


Riitta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä tietty terveydestä ja kunnosta huolta pitäminen auttaa jaksamaan, mutta suurin ongelma on hyvinvointi yhteiskunnassa jatkuva henkisen kestävyyden lisääntyminen, nuoret saaneet paljon valmiina ja odotukset paremmalle pärjäämiselle siten käyvät kohtuuttomiksi, näyttää päällepäin kaikki helpolta, mutta ihminen on jollain tavalla aina sama aikakudesta riippumatta, ongelmat ja niistä selviytymisen mahdollisuudet vain erilaisia. Ongelmaan pitäisi aina puuttua ensiksi yhteiskunnan tasolla ja sitten auttaa henkilökohtaisella tasolla.



Mummiska

Ilmoita asiattomasta kommentista

arjen pienistä iloista, mummin mussukoista, lämpimästä kodista, hyvistä ystävistä, elämään tarvittavista siivistä ja juurista, niistä saan virtaa ...

Huono jaksaminen kertoo kertoo henkilöstä itsestään, miten hallitsee eläämänsä, mitkä arvot on tärkeitä, ja mitä asioita ja tekemisiä pitää tärkeänä...onko pakko jos ei taho? Aina vedotaan liikuntaan, toki jokainen pakostakin joutuu liikkumaan jonkin verran, mutta ei voida yleistää mielestäni, että himourheilija täyttyy olla, menestyäkseen elämässä. Moni asia ohittaa liikunnan, vain mielikuvitus rajana...Eikös sitä laulussakin sanota, että sitä saa mitä tilaa!!

Tuoreimmat aiheesta: Suora linja

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä