Keskustele: Miten onnistuneet yritykset toimivat verkossa?
Suomalaiset yritykset eivät ymmärrä verkon suomia mahdollisuuksia liiketoiminnassaan. Verkkoteollisuus ry:n tutkimuksen mukaan Suomesta puuttuu kansainvälisiä verkkoteollisuuden menestystarinoita. Kerro esimerkkejä yritysten onnistumisista verkossa.
Verkkoteollisuus ry. on toteuttanut Aalto-yliopiston kanssa laajimman tähän astisen tutkimuksen ja selvityksen internetin käytön tasosta Suomessa. ?- Yksi tutkimuksen tärkeimmistä havainnoista oli se, että suomalaiset yritykset eivät ole ymmärtäneet verkon suomia mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiselle. Yrityssektorilla on merkittävä työsarka edessä ennen kuin saavutamme Euroopan kärkimaat, sanoo Verkkoteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Marsio.
Internetin tila Suomessa 2011 -tutkimus todistaa, että suomalaiset ovat kuluttajina ja yksityishenkilöinä verkon käytössä maailman huipputasoa. Toinen puoli totuutta on kuitenkin se, että verkon mahdollisuuksien ymmärtäminen katoaa, kun astumme työpaikkamme ovista sisään ja paneudumme päivittäisiin töihimme. ?- Toinen tärkeä tutkimustulos on, että Suomesta ei löydy kuin muutamia harvoja sellaisia yrityksiä, jotka ovat todella tehneet ison kansainvälisen läpimurron verkko liiketoiminnan saralla, ihmettelee Marsio.
Tuoreimmat aiheesta: Suora linja
Miten varaudut luonnontuhoihin?
Onko sinulla suojapaikka takapihallasi tornadon tai hirmumyrskyn varalta? Miten varaudut tulviin, rankkasateisiin tai vaikkapa ukkosmyrskyihin? Suora linja etsii kertomuksia siitä, varaudutaanko Suomessa luonnontuhoihin.
Lihastohtori vastaa: näin hyödyt lisäravinteista!
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi vastaa Suoran linjan katsojien kysymyksiin urheilijan lisäravinteista.
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
Keskustele: Pelkäätkö Tukholman levottomuuksien leviävän Suomeen?
Husbystä alkunsa saaneet kahakat ovat levinneet jo noin kymmeneen kaupunginosaan.
Keskustele: Mikä muissa autoilijoissa pännii?
Ratin takana saattavat välillä hiukset nousta pystyyn. Adrenaliinikin voi virrata väkevästi, kun toiset autoilijat eivät noudata yhteisiä pelisääntöjä. Mikä muiden liikennekäyttäytymisessä risoo eniten?
Teemme juttua: Kaksi vuotta Kataista - miltä tuntuu?
Perussuomalaisten jytkystä on kulunut kaksi vuotta, ja Kataisen hallituskausi on kohta puolivälissä. Onko oppositiosta mihinkään? Mitä mieltä ovat poliitikkojen työnantajat, Suomen kansalaiset?
Keskustele: Pitääkö rahapelimonopoli purkaa?
Rahapelimonopolin vastustajat väittävät etenkin suomalaisen urheilun voittavan, jos markkinat vapautetaan. Järjestelmää puolustetaan muun muassa uhkapelihaittojen ehkäisyllä. Mitä monopolin purkamisesta seuraisi? Entä mistä silloin saataisiin rahat kulttuurin tukemiselle?
Mitä ajatuksia aseen 3D-tulostaminen sinussa herättää?
Ajankohtainen kakkonen selvitti, pystyykö 3D-printterillä tulostamaan toimivan aseen. Testissä tulostetulla aseella pystyi laukaisemaan yhden laukauksen, minkä jälkeen aseen piippu hajosi palasiksi. Mitä ajatuksia aseen tulostaminen 3D-tekniikalla sinussa herättää? Oliko Ajankohtaisen kakkosen testi tarpeen tehdä?
Keskustele: Kilpaillaanko Euroviisuissa reilusti?
Keskustelu Euroviisujen vilppiepäilyistä käy kuumana. Azerbaidzhanin väitetään kalastelleen ääniä Liettualta. Kysymyksiä on herättänyt myös se, että Venäjä ei saanut yhtään pistettä Azerbaidzhanilta. Onko Euroviisujen äänestys sinun mielestäsi luotettava? Uskotko, että pisteillä käydään kauppaa?
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Huokaus
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaitaa tosiaan löytyä enemmän esimerkkejä, miten yritykset EIVÄT onnistu verkossa...
"Verkkostrategia? Meillähän on jo kotisivut!" (Ja jotka toimivat ainoastaan Internet Explorerilla...)
Pienyrittäjä Suomessa
Ilmoita asiattomasta kommentistaAsiakas soittaa yritykseemme ja tilaa autolleen maalauksen... sanonko,että laita siitä kuva nettiin niin poimin sen sieltä ja maalaan powerpointilla punaiseksi ja lähetän takaisin??? Mitä en ole ymmärtänyt?? vai verkkoliiketoiminta, MITEN SITÄ TOTEUTETAAN. ELLEI MYYNTIARTIKKELI OLE VERKKOPALVELUT?
Uudet tuulet
Ilmoita asiattomasta kommentistaAvoimmuus, interaktiivisuus, mahdollisuus osallistua, esim. arvonnat ja kivat kilpailuvoitot, samat keinot toimivat, kuin muuallakin elämässä: ole rehellinen, reilu, älä teeskentele, tai yritä olla jotain muuta, kuin olet. Sydämen syke välittyy kyllä nettisivuiltakin, jos sitä on. Kaikenlainen eettisyys ja oikeudenmukainen ote on positiivista, ei olla liikkeellä pelkän ahneuden ja omahyväisen itsekkyyden asialla, vaan aidosti hyvällä tavoitteella.
Suomi on vielä lapsenkengissä näissä asioissa, vanhat narsistijohtajat, itsekeskeiset jurrikat pitävät vielä valtaa. Ymmärtäisivät jo oman naurettavuutensa ja uskaltautuisivat norsunluutorneistaan pois. Jakaminen ja yhteisyys luo uutta, synnyttää iloa ja lisää välittämistä. Toisiamme varten me täällä olemme, emme sitä omistamista, tietokonetta, tai pankkitiliä. Tässä aidon menestyksen avaimia.
Kansalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaKannattaa huomata että suurinosa nykyjohtajista ovat kasvaneet aikana jolloin tietokoneista ja internetistä oltu kuultukkaan, joten eivät osaa oikein hanskata asiaa.
Näin meilläkin töissä, koneet ovat käytännössä paperisen vuororaportin korvikkeena sen sijaan että niiden kautta jaettaisin tehokkaasti tietoa yrityksen asioista. Ei tarvitse erikseen mainita että pomo on syntynyt ajalla ennen tietokoneita