Kestävyyssuunnistus on ultralajimaista ulkoilua
Lahden Taimi ja Lahden Kaleva järjestävät toukokuun lopulla kestävyyssuunnistus- eli rogaining-tapahtuman Lahden seudulla. Tarkka kisapaikka ilmoitetaan vasta pari viikkoa ennen tapahtumaa.
Lajissa 2-5-henkinen joukkue kulkee yhdessä ja yrittää löytää rasteja rajatun ajan puitteissa. Rastit on pisteytetty vaikeusasteen ja etäisyyden mukaan. Rogaining on vielä Suomessa suhteellisen tuore ulkoilulaji.
Lahden seudulla järjestettävän Salpaus-rogainingin päämatka on 12 tuntia ja nopeimmat kisaajat ehtivät kulkea arviolta noin 70 kilometrin reitin.
Kuntoilijoille löytyy kevyempi puolimatka: kuusi tuntia. Perheille ja ulkoilijoille on lyhyt kolmen tunnin sarja.
Salpaus-rogaining kisataan toukokuun 29. päivä.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Jokkisrata menettää lupansa
Kukonkoivun suositulle moottoriradalle ei enää heltiä toimintalupaa. Hollolassa on ajettu jokamiesluokkaa vuosikymmeniä.
Liikunta pitää sisäelinten rasvan kurissa
Sisäelinten ympärille kertyvä rasva on yhä useamman suomalaisen ongelma. Viskeraalinen rasva lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen riskiä ja on tutkijoiden mukaan ihonalaista rasvaa suurempi riski terveydelle.
Moposta tuli aikuisten menopeli
Mopoilijoiden tehotarkkailussa poliisin haaviin jäi kaahareita ja rikkinäisiä mopoja. Samalla havaittiin, että mopoilu ei ole enää pelkästään nuorten suosiossa vaan mopoilla liikkuvat myös varttuneet kuljettajat.
Vesilinnut evakossa pesimäpaikoiltaan
Luonnontilaisten järvien vedenpinnat ovat nyt poikkeuksellisen korkealla. Useiden vesilintulajien suosimat pesäpaikat ovat veden vallassa.
Pienen pojan blueshaave kävi toteen
Lahden Jazztorilla nähdään torstaina ainutlaatuinen kokoonpano, kun Lahti Big Bandin solistiksi nousee ensi kertaa suuren yleisön edessä lahtelainen muusikko Ismo Haavisto.
Padasjoki jakautuu kuntavaaleissa kahtia
Kunnassa ollaan joko vahvasti itsenäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Taustalla kytee pelko palvelujen lakkauttamisesta.
Autovaras meni vaudilla piikkimaton yli
Varas nappasi auton omistajan nenän edestä Joutsenosta maaliskuussa. Poliisi sai varkaaseen tuntuman parin päivän päästä, mutta piikkimatto ei heti tehonnut.
Alaikäisen on helppo ostaa alkoholia
Kymmenen nuorta yritti ostaa alkoholia, ja vain neljältä heistä kysyttiin paperit. Päijät-Hämeessä tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholin välittämistä alaikäisille valvotaan vieläkin harvemmin.
Kolumni: Laiskottelu on laman lasten oikeus
Nuoret aikuiset kyseenalaistavat työnteon ja yhteiskunnan nykyisten arvojen mielekkyyden. Kolumnissaan Jussi Sorjanen toteaa, että laman lapset toimivat tismalleen kasvatuksensa mukaan.
Minna Kauppi saa taideteoksen Vääksyyn
Kiintorasti-nimen saanut veistos paljastetaan torstai-iltana. Kauppi on moninkertainen suunnistuksen maailmanmestari. Hän edustaa seuratasolla Asikkalan Raikasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.