Lappi |

Kettu himoitsi marjastajan hilloja

Kettu pyrki marjastajien kanssa samaan lintutorniin Sodankylässä. Tapio Ahonen oli marjareissullaan ihailemassa maisemia lintutornissa Viiankiaavalla , kun kettu ryhtyi kiipeämään samaan torniin.

Komea kettu
Olimme Sodankylän Viiankiaavalla pitkospuulenkillä. Kun kiipesimme lintutornille, niin suota pitkin jolkotteli kettu. Se läheni ja tuli tornin juurelle, haisteli ilmeisesti meidän hajuja. Kuva: Tapio Ahonen

-Kuinka ollakkaan se lähti nousemaan tornin portaita ylöspäin. Kettu oli puolivälissä, kun otin siitä kuvia. Eläin  ei ollut moksiskaan, vaan katseli ja kuunteli, Ahonen kertoo.

Kotvan kuluttua kettu lähti pois ja marjastajat jatkoivat matkaansa.

-Hetken päästä kettu ilmestyi taas. Se söi mättäiltä hillaa ja tuli lopulta aivan vaimoni viereen haistelemaan hillassankoa.

Tämän jälkeen kettu jatkoi taas matkaansa ja ilmaantui hetken päästä Särkikosken laavulle.

-Se näykki vähän reppua ja tuli katsomaan mitä tein. Lopulta kettu meni vaimoni luo ja melkein söi hillaa kädestä.

Ahosen mukaan kettu vaikutti melko nuorelta, hyväkuntoiselta yksilöltä.  Hän ihmettelee onko ihminen ruokkinut sitä vai mistä syystä kettu ei vielä ollut oppinut  pelkäämään ihmistä?

Kommentoi aihetta

(13 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Veepe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hienoja kuvia! Tänä kesänä on ollut luonto lähellä, mukavaa nähdä tilanteita ikuistettuina.


Ei välttämättä terve otus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kesyihin villieläimiin kannattaa suhtautua aina varauksella. Esimerkiksi rabies voi aiheuttaa poikkeavaa käytöstä. Se, että kettu söi kädestä ei paljon lämmitä siinä vaiheessa, kun lääkäri toteaa, ettei hoitoa ole.



Kaupunkiretkeilijä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hienoja kuvia! Meillä ei ollut kameraa, kun pari viikkoa sitten olin koirani kanssa varhaisella aamulenkillä ylittämässä Helsingissä Topeliuksenkatua. Vastakkaiseen suuntaan kadun yli tuli kettu, joka meidät nähdessään pysähtyi hetkeksi kummaa tarkastelemaan. Rauhallisesti se sitten jatkoi kansaneläkelaitosta kohti. Asumistuki hakusessa kenties?


Hämmentynyt

Ilmoita asiattomasta kommentista

Oi hyvä tavaton. Jo on luonnoneläinkin mennyt laiskaksi kun mieluusti marjasangosta söisi. Riettahan repolainen - oppinut meidän ihmisten tavoille. Hauska tarina ihmisen ja luonnon kohtaamisesta.


laajennetaan aihetta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Marjauutisointien mukaan poimimattomat marjat mätänevät metsiin. Näin lienee taas käynyt ja kettukin on joutunut kerjuulle.




Esko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Noinhan se taisi aikoinaan ihmisen ja villikoiran yhteinen taiva alkaa. Evoluutio tekee tepposia ja kokeilee, josko ihminen hyväksyisi "kettu repolaisen" lemmikikseen. Todennäköisesti ihminen käsittää asian väärin ja pyrkii tuhoamaan orastavan suhteen. Mieltä lämmittävä tapaus kuitenkin.


etelästä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tietäähän miten noin kesyn eläimen käy, varsinkin tuolla päin Suomea, valitettavasti...




viianginsaukko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kuuleppa amatööri, länsikairassa se on ampumhaan eikä ampumhan. Taitaapi olla tuo kaivosmiesten kesyttämä kettu.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä