Kevään yhteishaussa Kemi-Tornio kiinnosti tuhansia hakijoita
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun nuorten koulutusohjelmiin on hyväksytty noin joka kuudes hakija.
Kevään nuorten yhteishaussa hakijoita oli 2542 ja heistä 409 hyväksyttiin opiskelijaksi Kemi-Tornio ammattikorkeakouluun.
- Suosituin koulutusohjelma oli terveydenhoitotyö, jossa yhtä aloituspaikkaa kohden hakijoita oli yhdeksän, kertoo opintosihteeri Elina Koivusalo.
Edlellisessä yhteishaussa syksyllä Kemi-Tornion ammattikorkeakouluun haki 551 nuorta.
Valitut uudet opiskelijat saavat tiedon opiskelupaikastaan postitse tällä viikolla. Ammattikorkeakoulujen nuorten yhteishaun valinnat julkistettiin maanantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Simon hakeosuuskunta tuottaa lähienergiaa
Simo kuntakeskuksessa huomattava osa kunnan julkisista rakennuksista lämpenee lähienergialla, sillä lämpö tehdään pienvoimalassa ja paikallisin voimin haketetusta simolaisesta puusta.
Tulvahuippua odotetaan ensi viikolle
Lapin tulvien odotetaan olevan huipussaan alkuviikolla. Sään nopea lämpeneminen on nopeuttanut lumen sulamista ja nostanut jokien virtaamia Länsi- ja Pohjois-Lapissa.
Legendaarinen Lapin tanssijoiden keidas kaunistui
Lavatanssikesä käynnistyy Lapissa, kun Suukosken Keidas avaa ovensa Tervolan Koivussa lauantaina. Suukosken lavan uusi isäntä Paavo Huuskonen odottaa vilkasta tanssikesää.
Kemin kaksoismurhasta elinkautinen
Kemi-Tornion käräjäoikeus on tuominnut kemiläismiehen elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta. Vuonna 1949 syntynyt mies surmasi entisen vaimonsa ja tämän uuden miesystävän viime lokakuussa ampumalla molempia lähietäisyydeltä useita kertoja.
Kittilä kohotti valmiutta tulvan varalta
Kittilässä kohotettiin perjantaina valmiustilaa tulva-uhkan varalta. Kittilässä varaudutaan nyt vahinkorajat ylittävään tulvaan.
Meri-Lapin uudet ylioppilaat
Löydä kevään uusien ylioppilaiden nimet sivultamme. Yle Perämeri toivottaa onnea valkolakkien johdosta!
Tänään tuomio Vilmilän kaksoissurmasta
Syytetty surmasi viime lokakuussa entisen vaimonsa ja tämän miesystävän ampumalla heitä molempia lukuisia kertoja lähietäisyydeltä eri puolille vartaloa. Teon päämotiivina pidetään mustasukkaisuutta.
Suomen suurimpien tuulimyllyjen tornit rakenteilla
Simon Leipiöön nousevan uuden tuulipuiston myllyjen lavat nousevat ylimmillään yli 200 metrin korkeuteen. Tuuliwatin tuulivoimapäällikkö Antti Kettusen mukaan myllyjen pitäisi olla tuotannossa loppuvuodesta.
Rajakiiri uskoo yhä Tornion merituulivoimapuistoon
Tornioon merituulivoimapuistoa valmistelevassa Rajakiiri Oy:ssä uskotaan hankkeen toteutumiseen, vaikka teknisten palvelujen lautakunta yllättäen esittikin kaupunginhallitukselle Röyttän edustan tuulipuiston osayleiskaavan hylkäämistä.
Lapin sääskikesä riippuu loppukevään sateista
Sääskikesästä tulee Lapissa runsas, mikäli loppukevät on sateinen ja kostea. Suojelubiologi Jukka Salmela Metsähallituksen Lapin luontopalveluista muistuttaa, että hyttysmääriä on vaikea ennustaa ja alueelliset erot ovat Lapissa suuria.
