Kevät kohisee puutarhoissa - lue asiantuntijan vinkit
Koleasta säästä piittaamatta kevät etenee vauhdilla; pihoilla ja puutarhoissa on kiireiset ajat. Biologi, kasvitieteilijä ja monen puutarhaoppaan kirjoittaja Leena Luoto oli tiistaina Ylen aikaisen studiovieraana vastaamassa kuulijoiden kysymyksiin. Jos haastattelu meni ohi korvien, voit lukea parhaa palat tästä.
Mikä mönkiäinen, koppiainen tai koppakuoriainen on pihani vesisäiliössä? Sillä on mittaa 4-5 cm, kaksi pitkää jalkaa, väri musta, se ui veden pinnalla, mutta myös kömpii saavin pohjalla veden alla. Kun sen laittoi maalle, se pyrki ruohon alle ja kun laitoin maahan vesikipon, se meni siihen.
- Kyseessä on sukeltajakuoriainen, niitä on useita lajeja, niillä on pidentyneet eturaajat, joilla ne kauhovat eteenpäin. Nyt kun on ollut kuivaa ja lammikoita vähän, ne hakeutuvat vesiastioihin polskimaan sinne, missä vettä on. Pihalammikoissa voi olla vaikka minkälaista kiinnostavaa otusta, sukeltajia, vesikirppuja, hopeaseppiä.
Vesitynnyriin kannattaa laittaa tukeva, pohjaan asti ulottuva keppi, niin välttää sen, että huonommat uimarit hukkuvat: nyt oravanpoikaset ja linnunpoikaset lähtevät liikkeelle ja kepin avulla ne voivat pelastautua jos putoavat saaviin. Jos vesisäiliössä lillii oravanpoikanen, niin siitä voi tulla paha mieli. Vesiastioita kannatta muuten laittaa vaikka pensaiden lähistölle, niin niihin voi tulla lintuja polskimaan, ne eivät välttämättä tule, jos astian laittaa keskelle nurmikkoa, se on kuin keskellä Saharaa.
Meillä on kuusi koiraa "lannoittamassa" nurmikkoa ympäri vuoden. Ne saavat aika usein luita syödäkseen ja siksi jätökset ovatkin aika kalkkipitoisen näköisiä. Aina kun kuulen ihmisten kalkitsevan nurmikkoa olen miettinyt, ajavatko nämä koiran kakat saman asian?
- Koirankakka on hyvä biologinen lannoite, siinä missä kanankakkakin. Talven jäljiltä voi olla myös jäniksenpapanoita, nekin voi jättää hyväksi lannoitteeksi, kiertoon, kiertoon! Koirankakkahan kuivuu auringossa, mutta sitä ennen kannattaa tietysti katsoa, ettei se ihan litise jaloissa. Ihmisen virtsakin on hyvää lannoitukseen, että isäntiä on joskus kehotettu siinä mielessä ulos, kunhan ei nyt kaiken hentoisimmille kasveille lorotella.
Sopiiko apila pihan koristekasviksi?
- Valkoapila on kaunis, puna-apila kasvaa liian korkeaksi. Valkoapila houkuttelee perhosia ja pölyttäjiä, joten paljain jaloin kannattaa olla varovainen. Toisaalta siedätyshoito on hyväksi, koska ihminen tarvitsee kimalaisia, kimalainen ei tarvitse ihmisiä, ne ovat muun muassa omenatarhojen pelastajia. Nyt liikkeellä on jättikimalaisia, talvehtineita kuningattaria, harmittomia, uteliaita ja ne saattavat tulla haistelemaan vaikka hyvänhajuisia varpaita. Valkoapila sopii hyvin kuiville, vaikeille alueille, joissa ei halua ajaa ruohoa.
Miten sammaleen saa pois nurmikolta?
- Miksi se pitäisi saada pois? Sammal on kauniin vihreää, sitä ei tarvitse leikata ja se näyttää hyvältä. Sammal on varjoisen paikan merkki; moni yrittää kasvattaa heinämäistä nurmikkoa paikassa, joka on sen luonnon vastaista, on paikkoja, joissa nurmikko ei vain viihdy. Sammaleen tilalle voi laittaa varjoisan paikan maanpeitekasveja, niitä on huikea määrä. Sammalta saa pois hoitamalla nurmikon lannoitusta ja kosteutta, on myös aineita, joilla sammaleen saa kuivumaan ja sen voi haravoida pois, sitten pitää varmistaa vaan, että siinä paikassa joku muu kasvi kasvaa.
Miksei viime kesänä ollut pääkaupunkiseudulla leppäkerttuja?
- Syitä voi olla monia, talvi, tauti, toukkakehityksen epäonnistuminen, oli ehkä liian kuuma ja kotilot saattoivat kuivua. Jännää nähdä, miten ne nyt ovat selvinneet talvesta, itse olen nähnyt muutaman seitsenpistepirkon pörräämässä. Kannat vaihtelevat todella paljon. Viime vuonna olikin kirvoja todella paljon, kun ei leppäkerttuja ollut niitä vähentämässä. Toukkavaiheen aikana yksi toukka voi syödä 400-500 kirvaa.
Mitä kaikkia torjuntaeläimiä harrastajapuutarhuri voi ostaa?
- Petopunkki on hyvä, jos kasvihuoneeseen iskee vihannespunkki, tai mansikkamaalle mansikkapunkki, joka on kiusallinen, kasvin käpristävä tuholainen. Kirvoja varten on kirvasääskiä, ripsiäisiin ripsiäispetopunkki, etanoille on sukkulamatoja, näitä voi tilata netistä muutamalta toimittajalta. Liima-feromoniansat ovat yleistymässä, niissä matkitaan naaraan tuoksua, sitten omenakääriäiset liihottelevat niihin.
Onko muumio-omenaan olemassa torjunta-aine, joka ei haittaa pihalla oleilevia koiria?
- Ei ole. Muumiotauti leviää tuulen mukana ja tarttuu erityisen helposti ruvelle altiisiin, ohutkuorisiin lajikkeisiin. Tauti leviää hyvin helposti etenkin siirtolapuutarha-alueilla pienistä pihoista toiseen. Estää sitä voi lähinnä kysymällä paksukuorisempia luumu- ja omenalajikkeita Hedelmä- ja marjanviljelijöiden liitosta, hyvä on myös poistaa muumioituneet omenat nopeasti ja kompostoida ne hyvässä lämpökompostissa.
Miten voi pitää peurat poissa pihalta?
- Ainoa keino on tarpeeksi korkea aita, viime talvenahan peurat tulivat pihoille aivan poikkeuksellisen paljon, kun metsien syvässä lumessa ei voinut kulkea. Hajukarkoittimet laimenevat nopeasti, äänikarkoittimien ääniin ne tottuvat.
Minkä neuvon vielä antaisit amatööripuutarhureille?
- Aina kannattaa miettiä, kannattaako tehdä.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta.
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.