Lappi |

Kevitsan kaivostie sai sillan - kaivospäätöstä pantataan yhä

Kevitsan kaivokselle johtavan tien rakentaminen etenee, vaikka vieläkään ei ole päätöstä Kevitsan kaivoksen avaamisesta. Kevitsa Mining osakeyhtiön toimitusjohtaja Krister Söderholm lupaa kaivospäätöstä vielä tämän vuoden puolella.

Kuvassa Anu Vehviläinen, Tapani Pöyry, Ahti Korvanen ja Arja Mäkitalo Kuva: YLE / Maiju Saijets

Söderholmin mukaan liikenneministeri Anu Vehviläisen torstaina vihkimä Vajusuvannon silta kertoo, miten hanke menee eteenpäin.

- Vajusuvannon sillalla on ollut symbolinen merkitys, joka kertoo Kevitsan kaivoshankkeen etenemisestä, sanoo Kevitsa Mining osakeyhtiön toimitusjohtaja Krister Söderholm.

Vajusuvannon silta ja kaivostie on tarkoitus saada valmiiksi ensi kesänä.

Sillan ja kaivostien rakentaminen tulee maksamaan noin 5,6 miljoonaa euroa. Hanke toteutetaan valtion varoin jälkirahoitusmallilla, jossa kaivosyhtiö vastaa aluksi tieyhdeyden rakentamisesta. Valtio korvaa kulut yhtiölle myöhemmin.

- Vuosina 2013- 2014 valtio maksaa kulut yhtiölle takaisin, liikenneministeri Anu Vehviläinen toteaa.

Kevitsa Miningin toimitusjohta Krister Söderholm ei vielä torstaina halunnut kertoa, koska Kevitsan kaivoksen avaamisesta kerrotaan julkisuuteen.

- Emoyhtiö First Quantum Minerals Ltd on ilmoittanut, että päätös tehdään neljännellä vuosineljänneksellä eli tämän vuoden loppuun mennessä. Vaikka minä tietäsinkin mitä tullaan ilmoittamaan, niin en saa sitä kertoa, Söderholm sanoo.

Kunnassa suuret odotukset kaivoksen vaikutuksista

Sodankylän kunnassa Kevitsan kaivosta on odotettu vuosia. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ahti Korvanen totesi juhlapuheessaan, että kaivosta on odotettu 22 vuotta. Vajusuvannon silta on Korvasen mukaan selvä merkki, että Kevitsan kaivos tulee Sodankylään lähiaikoina.

- Kaivos työllistää kuntalaisia ja uskon, että se tyrehdyttää negatiivisen muuttoliikkeen Sodankylässä, Korvanen sanoo.

Korvanen uskoo, että kun kaivospäätös tehdään ja Kevitsassa aletaan louhia malmia, niin se tuo kuntaan uusia asukkaita ja kohentaa kunnan taloutta.

Kaivosyhtiön laskelmien mukaan Kevitsan kaivoksen pitäisi työllistää rakennusvaiheessa noin 500 henkilöä ja tuotantovaiheessa noin 200 työpaikkaa.

- Se poikii ympäristöön paljon hyvinvointia, sanoo Krister Söderholm Kevitsa Miningista.

Tutkimus: kaivosten työllisyys- ja talousennusteet epärealistisia

Tutkijoiden mukaan kaivoksista tehdyt työllisyys- ja talousennusteet ovat osoittautumassa epärealistisiksi. Lapin yliopiston tutkijoiden mukaan esimerkiksi Talvivaaran kaivos Kainuussa ei ole täyttänyt kuin murto-osan kaivosyhtiön ja Ruralia-Instituutin antamista lupauksista.

Lapin yliopiston tutkijoilla on selvä käsitys siitä ristiriidasta, joka vallitsee maamme kaivoksista tehtyjen ennusteiden ja todellisuuden välillä. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat selvittävät parhaillaan Talvivaaran, Kevitsan, Soklin ja Kolari-Pajalan kaivoshankkeiden nykytodellisuutta.

Professori Asko Suikkasen johdolla tehdyt tutkimukset ovat erittäin tylyjä Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamille kaivosselvityksille. Suikkasen mukaan päättäjät ja tiedotusvälineet ovat sokeasti hyväksyneet nämä selvitykset ja niissä esitytetyt kehitysodotukset.

- No kyllä minä luulen että julkinen keskustelu vieläkin ja viranomaispäätökset käyvät tämän mielikuvan pohjalta mutta eivät reaalitalouden ja reaalivaikutusten pohjalta, Suikkanen toteaa.

Ennustettiin tuhansia työpaikkoja

TEM:n tilaamissa Ruralia-Instituutin selvityksissä esimerkiksi Talvivaaran kaivokselle ennustettiin suorastaan ylitsevuotavaa menestystä. "Talvivaaran kaivos tuo Sotkamon kunnalle lisää kunnallisveron tuottoa keskimäärin 3,3 miljoonaa ja yhteisöveroa 6,2 miljoonaa euroa vuodessa. Verotulojen odotetaan kasvavan vuositasolla yhteensä 9,5 miljoonaa, joka on noin 40 % Sotkamon nykyisistä verotuloista. Lisäksi valtio saa vuodessa keskimäärin 28 miljoonaa euroa yhteisöverona".

- Taloudelliset vaikutukset on tähän mennessä suhteellisen pienet, sen takia että yritys on maksanut Sotkamon kunnalle kiinteistöveroa vain noin 100 000 euroa tänä vuonna ja yhteisöveroa ei lainkaan. Syynä tähän on että kaivoksen tilinpito on ollut tänäkin vuonna tappiollinen, eli se ei ole kyennyt maksamaan yhteisöveroa, kertoo Suikkanen.

Lapin yliopiston tutkijat selvittivät syksyllä 2009 mitä Talvivaara oli todellisuudessa merkinnyt Kainuulle ja Sotkamon kunnan työllisyydelle. Kävi ilmi, että tällä hetkellä kaivos työllistää runsaat 200 henkilöä ja heistä ainoastaan runsaat 30 on kirjoilla Sotkamossa, jossa kaivos sijaitsee.

Liikenneministeri ei usko tutkijoita

Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan valtio aikoo jatkossakin rahoittaa monikansallisten kaivosyhtiöiden tarvitsemia liikenneyhteyksiä. Vehviläinen ei pidä uskottavana Lapin yliopiston tutkijoiden näkemystä, jonka mukaan Sotkamoon ei ole tullut Talvivaarasta luvattuja verotuloja.

- Minä en tunne kyseistä selvitystä, mutta ainakin silloin kun Talvivaaran kaivosta rakennettiin niin myönteiset vaikutukset näkyivät myös muihin maakuntiin eli Savoon ja Pohjois-Karjalaan.

Vehviläisen mukaan yhteiskunnan mittavat investoinnit kaivoshankkeita tukeviin rakennelmiin vaativat, että perustettava kaivoksen talousnäkymät ovat positiiviset. Ministerin mukaan Talvivaaran kaivoksella on työllistävä vaikutus Sotkamon ja lähialueen kuntiin.

- Minulla on erilainen käsitys vaikutuksista. Pidän kyllä ihmeellisenä jos se ei näkyisi Sotkamon verotuloissa. Voi olla, että tässä vahvistettu verotus on sellainen, ettei se kerro kaikkea mitä sieltä tulee.

Poromiehet ja kaivosyhtiö sopivat korvauksista

Kevitsan kaivosta suunnitellaan Oraniemen paliskunnan alueelle. Paliskunta ja kaivosyhtiö Kevitsa Mining ovat vääntäneet kättä siitä, miten kaivoksen vaikutukset ja menetykset laidunmaista korvataan paliskunnalle. Asia oli jo viety Maaoikeuteen saakka, mutta nyt nyt osapuolet ovat pääsemässä sopuun.

Kevitsa Mining kaivosyhtiö ja Oraniemen paliskunta ovat torstaina sopineet riitansa, joka koski kaivoksesta maksettavia korvauksia.

Toimitusjohtaja Christer Söderholmin mukaan sopimus sinetöitiin juhlalounaalla, mutta varsinainen allekirjoitus suoritetaan myöhemmin. Poroisäntä Martti Siivolan mukaan sopimuksen sisältö on salainen, mutta hänellä on paliskunnalta valtuudet tehdä sopimus.

Lapin radion tietojen mukaan palisikunta saa reilun 100 000 euron kertakorvauksen. Molemmat osapuolet sitoutuvat myös vetämään riitansa pois Maaoikeudesta. Kaivoksen uskotut miehet olisivat antaneet poromiehille 66 000 euron korvauksen mutta se ei kelvannut kummalekaan osapuolelle.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä