Kierrätystavaran löytäminen helpottuu nettiverkoston avulla
Suomalaiset kierrätyskeskukset pääsevät pian esittelemään tuotteitaan netissä maailmalle. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä alkaneen nettiluettelon tavoitteena on verkottaa maan kaikki pari sataa kierrätyskeskusta tavaroineen kaikkien nähtäviksi. Jatkossa esimerkiksi nojatuolin löytää kierrätyskeskusten verkkosivuilta.
Ensimmäisenä kierrätyskeskuksena tavaroitaan on laittanut nettiin hämeenlinnalaisen Luotsi-säätiön kierrätyskeskus. Kierrätyskeskusten kautta kulkee vuosittain miljoonia tavaroita kuten huonekaluja, vaatteita, kirjoja, rakennustarvikkeita ja sähkölaitteita.
Silti sopivan tavaran löytyminen on usein työlästä ja hankalaa. Niinpä hyvän käytetyn tavaran sijasta moni toteaa, että on helpompi hankkia täysin uusi. Tähän pulmaan Kierrätysverkko tuo selkeän ratkaisun.
Kierrätysverkko on Sitran tuella luonut helpon digitaalisen järjestelmän tavaroiden esittelemiseksi. Kokemuksia kierrätysverkosta on kerätty viime syksystä lähtien ja varsinainen tarjonta on nyt vihdoin avattu maailman kierrätysmarkkinoiden käytettäväksi.
- Kun vielä saamme Suomen pari sataa kierrätyskeskusta samaan internet-pohjaiseen verkko-ohjelmaan, niin tavaraa alkaisi liikkua nettimaailmassa samalla tavalla kuin kirjat, elokuvat ja musiikki liikkuvat verkkokauppa amazon.comissa, uskoo toimitusjohtaja Harri Välimäki.
Välimäki kuvailee, että kierrätysverkko on tässä vaiheessa vielä eräänlainen varastoluettelo tarjolla olevasta tavarasta, mutta ajatuksena on kehittää järjestelmää sellaiseksi, että myös suorat verkko-ostokset ovat jatkossa mahdollisia.
Suomalainen kierrätyskeskusten verkottaminen on vielä alkuvaiheessa, mutta kun tekninen toteutus on kehitetty, niin järjestelmän uskotaan leviävän varsin nopeasti. Suomen jälkeen kierrätysverkko-sovellutusta voidaan tarjota myös muihin maihin.
- Ja verkottaa tavaravirrat entistä helpommin esille ja hankittaviksi, sanoo Harri Välimäki.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Junaliikenteessä myöhästellään vielä tänään
Riihimäellä tiistaina aamuyöstä sattunut tavarajunan vaunun kaatuminen aiheuttaa vielä keskiviikko myöhästymisiä junaliikenteeseen. Onnettomuuden syytä ei tiedetä vieläkään.
Päärata saataneen kuntoon illalla klo 19 jälkeen
H- ja R-junat liikennöivät toistaiseksi Helsingistä päin vain Hyvinkäälle asti josta ne kääntyvät takaisin. Riihimäelle on Hyvinkäältä bussikuljetus. Pääradan junaliikenne saataneen kuntoon klo 19 jälkeen.
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Suomen lipulle on mainoslipputankojen seassa varattava paras paikka
Useilla suurilla ketjuliikkeillä liehuvat mainosliput saloissa viikosta toiseen. Virallisina liputuspäivinä pitäisi Suomen lipulle varata tankorivistä arvokkain paikka. Muuten voi tulla nuhtelupuhelu sisäasiainministeriöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.