Kiina kaipaa suomalaisia brändejä
Kiinan paisuvat markkinat ovat suomalaisille yrityksille vaikea haaste. Kiinan jättimäinen kansantalous on muuttumassa kuluttajavetoiseksi ja länsimaiset tuotteet kiinnostavat kiinalaisia. Asiantuntijat patistavat suomalaisfirmoja nykyistä rohkeampaan brändimarkkinointiin Kiinassa.
Kiinassa järjestetään lokakuussa maailman suurimmat messut. Kantonin vienti- ja tuontimessuilla markkinoidaan tavaraa ja palveluita lähes 30 miljardin euron edestä. Messuja mainostava Kiinan ulkomaankaupan keskuksen johtaja Liu Jianjun sanoo, että Suomen ja Kiinan välisen kaupan kasvu jatkuu varmasti.
- Kiinalla on tarjota suomalaisyrityksille valtavat markkinat, Liu toteaa.
Vaikka Kiinan kansantalouden vuosittainen superkasvu on hieman hyytynyt, löytyy Kiinan vaurastuvan keskiluokan lompakoista runsaasti ostovoimaa. Samalla Kiinan vienti- ja investointivetoinen talous on murroksessa, maa yrittää rohkaista kansalaisiaan kuluttamaan. Tähän saumaan suomalaistenkin yritysten pitäisi iskeä, mutta hankalaa on, sanoo vienninedistäjä Finpron toimitusjohtaja Kari Häyrinen.
- Ennen kaikkea suomalaislta puuttuu vielä kuluttajatuotteita, jos lasketaan kännykät pois, niin kuluttajatuotteita, jotka kiinalaiset tuntevat ja joita kiinalaiset ostavat.
Nokia Kiinassa tunnetaan, mutta matkapuhelinjätin vaikeudet ovat juuri osasyy siihen, että Suomi vie Kiinaan nykyisin paljon vähemmän kuin se sieltä tuo. Päävientimarkkina Suomelle on kriisissä kipuileva Eurooppa. Finpron johtaja patistaa suomalaisfirmoja toimimaan, sillä länsimaisilla tuotteilla on Kiinassa hyvä maine.
- Se markkina on niin suuri, että pitäisi mennä vaan rohkeasti viemään jopa suomalaisia brändejä sinne, koska kiinalaisille brändi on brändi niin kauan kuin se on hyvin tehty ja jos tuote on hyvä niin se myy.
Kiinasta on Euroopan kriisin pyörteissä toivottu jonkinlaista maailmantalouden pelastajaa, mutta tosiasia on, että kiinalainen raha ei etsi pelastettavia, vaan tuottavia sijoituskohteita. Sellaisia voi nyt löytyä sopuhintaan, toteaa Kiinaan erikoistunut rahastonhoitaja Janne Rantanen pankkiiriliike FIMistä.
- Kiinalaiset katsovat pitkälle tämmöisä brändifirmoja, vahvoja tuotemerkin omaavia firmoja Euroopasta ja tällä hetkellä tämmöisä firmoja on halvalla saatavissa Euroopasta. Muun muassa Nokia on yksi esimerkki, jota en pitäisi mahdottomana, että kiinalaiset katsoisivat tarkasti.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
