Kiinalainen posliini yllättää Hollolan maaseudulla
Peltomaiseman keskellä seisoo vanha hirsitalo, jonka täyttävät tuhannet kiinalaiset posliiniesineet. Löytö yllättää ja pysäyttää kävijän – ja vie samalla aikamatkalle ikiaikaiseen kiinalaiseen kulttuuriin.
On vuosi 1986. Anne Ihalainen matkustaa ensimmäistä kertaa elämässään Kiinaan miehensä työn vuoksi. Perhe viettää Kiinassa eripituisia ajanjaksoja, käy välillä Suomessa ja palaa jälleen kaukomaille.
Matkoillaan Ihalainen näkee kauniita kiinalaisia posliiniesineitä museoissa ja hotellien auloissa. Hän ihastuu niiden sielukkuuteen ja taidokkaisiin yksityiskohtiin.
Vuosia myöhemmin Ihalainen päättää tuoda palan kiinalaista posliinitaiteen kulttuuria Suomeen.
Niinpä hän rahtauttaa merikonteissa kattavan kokoelman Jing De Zhenin posliinia tuhansien kilometrien päähän Suomeen.
Posliinimaailma hirsien keskellä
Nyt yli 4 000 käsintehtyä posliiniesinettä huokuu kiinalaisia perinteitä Hollolan kirkonkylällä Uskilan vanhassa työväentalossa. Talon paljaat hirsiseinät ja metrien korkeuteen nousevat ikkunat luovat tunnelmallisen ympäristön hyllyillä, seinillä, lattioilla ja pöydillä seisoville taide-esineille.
Näissä on paljon sellaista, joka puhuu ihmiselle ja pysäyttää.
Kaikki Ihalaisen Hollolaan haalimat posliinit on tehty vuosisataisia perinteitä kunnioittaen Jing De Zhenin kaupungissa Kiinassa. Alueen posliinilla on pitkä historia.
Anne Ihalaisen mukaan kiinalaisessa vuonna 1322 kirjoitetussa lähteessä keramiikkauunien sanotaan toimineen jo Tang-dynastian aikaan, mutta säännöllinen toiminta alkoi vasta Song-dynastian koittaessa.
- Esineet ovat semiantiikkia ja niitä valmistetaan edelleen, mutta vain Jing De Zhenissä. Värit, mallit ja muodot on säilytetty alkuperäistä tekijää kunnioittaen. Alkuperäiskappaleet ovat museoissa ja yksityisten kokoelmissa.
Sielukkuutta ja rauhaa
Rakennuksen ympärillä kesätuuli puhaltaa viljapelloilla ja ohi kulkee pieni maalaistie.
Ihalaisen mukaan useimmat matkailijat yllättyvät perin pohjin sukeltaessaan maaseutumaisemasta kiinalaisen posliinin pyhättöön.
- Talossa on viileää, rauhaisaa ja sielukasta. Sitä hiljenee, kunnioittaa vanhaa kulttuuria ja käsityötä. Näissä on paljon sellaista, joka puhuu ihmiselle ja pysäyttää, Anne Ihalainen kertoo ja silmäilee kokoelmaansa hymyillen.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Titanicia vanhempi risteilyalus kyydittää Vesijärvellä
Sisävesiristeilijät ovat aloittaneet risteilykautensa. 110-vuotiaassa aluksessa on alkuperäinen höyrykone ja laivan kippari kaataa kahvia konemestarin korvaan.
Valtiolta miljoonatuki Lahden MM-kisoille
Kaupunki saa tukea hiihdon MM-kisoihin muun muassa kisapuitteiden kunnostamiseen ja hyppyrimäen remonttiin. Jos kisat jäävät reippaasti plussalle, Lahti saa tuotoista siivunsa.
Näkökulma: Synttärikutsujan ähäkutti on toisen tappio
Kenet ja kuinka kutsutaan kylään, kun jälkikasvu täyttää vuosia? Toimittaja Laura Mäkiniemi kuuluttaa kolumnissaan hyviä vinkkejä kompuroivan lapsietiketin kiemuroihin.
Rattijuoppo kolarin osapuolena yhä useammin
Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet ovat kaiken kaikkiaan vähentyneet Päijät-Hämeessä.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
Keskustele: Millainen on lapsiystävällinen kaupunki?
Millä perusteella kaupunki on lapsiystävällinen? Millä perusteella ei? Miten kehittäisit kaupunkia lapsiystävälliseksi?
Lapsiystävälliseksi haluavalla Lahdella on paljon tehtävää
Kolmen lapsen äidin Hanna Kopran mielestä Lahdella olisi kaikki edellytykset lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Mutta jos Lahti haluaa olla lapsiystävällinen, pelkät puheet eivät riitä.
