Talous |

Kiinan talouskasvu laski 7,6 prosenttiin

Kiinan talouskasvu laski alhaisimmalle tasolle kolmeen vuoteen vuoden toisella neljänneksellä. Kasvun hiipumista on osattu ennakoida.

Tehdastyöntekijä Jinjiangissa, Kaakkois-Kiinassa.
Tehdastyöntekijä Jinjiangissa, Kaakkois-Kiinassa. Kuva: STR / AFP / Lehtikuva

Kiinan talouskasvu hiipui vuoden toisella neljänneksellä alhaisimmalle tasolle sitten vuoden 2009 alun.

Huhti- kesäkuussa Kiinan talous kasvoi 7,6 prosenttia, kun vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvu oli vielä 8,1 prosenttia. Vienti, investoinnit ja kotimainen kulutus ovat laskeneet Kiinassa maan hallituksen elvytystoimista huolimatta.

Toisen neljänneksen talouskasvu on kuitenkin ennusteiden mukainen, ja Kiinan hallituksen arvio koko vuoden talouskasvuksi on 7,5 prosenttia.

Kiinan talouskasvun hiipumisella voi olla huomattavia vaikutuksia maailmantalouden elpymiseen. Kiinan laskenut kysyntä vaikuttaa erityisen paljon moniin Aasian maihin, jotka ovat kauppasuhteissaan pitkälti riippuvaisia Kiinasta. 

Toisaalta monien analyytikkojen mukaan Kiinan talouskasvun lasku saattaa olla päättymässä.     

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä