Ulkomaat |

Kiinassa voimakas maanjäristys

Järistys oli voimakkuudeltaan 6.3 magnitudiasteikolla, kertoo Yhdysvaltain geologian laitos. Kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut.

Maa järisi lähellä Kazakstanin rajaa noin 160 kilometriä lounaaseen Shihezin kaupungista Xinjiangin alueella. Järistys alkoi noin kello viisi aamulla paikallista aikaa. 90 minuutin kuluessa sattui kahdeksan jälkijäristystä.

Maanjäristyksessä loukkaantui kymmeniä ihmisiä, Kiinan valtion televisio kertoi. Moni loukkaantui talojen romahduksissa, ja järistys heitti jotkut vuoteistaan.

Järistys sattui 9,8 kilometrin syvyydessä. Järistyskeskus oli 99 kilometriä Dushanzin kaupungin eteläpuolella, Yhdysvaltain geologian laitos kertoi.

Maan vavahtelu tunnettiin vahvasti myös Xinjiangin alueen pääkaupungissa Urumqissa noin 300 kilometrin päässä järistyskeskuksesta. Järistys havaittiin myös Dushanzin kaupungissa ja Koitunissa.

Xinjiang on autonominen alue, jonka asukkaista enemmistö on uiguureja.

Maanjäristyksen aiheuttamista vahingoista ei ole vielä tietoa. Alue, jolla järistys tapahtui, on harvaan asuttua ja vuoristoista.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä