Kymenlaakso |

Kiinteistönvälittäjille halutaan tiukemmat koulutusvaatimukset

Kiinteistönvälittäjille halutaan entistä tiukemmat koulutusvaatimukset. Kiinteistönvälittäjäliiton mielestä vähimmäiskoulutus nostaisi arvostusta alalla, jolla toimii tällä hetkellä kirjava joukko välittäjiä. Kiinnostus kiinteistönvälittäjäkoetta kohtaan on lisääntynyt.

Kiinteistömaailmassa työskentelevä Satu Hurmalainen sai kiinteistönvälittäjän pätevyyden tammikuussa 2012. Kuva: YLE Antti Kolppo

Kouvolalainen Satu Hurmalainen on uunituore LKV eli laillistettu kiinteistönvälittäjä. Hän on työskennellyt Kouvolan Kiinteistömaailmassa vuoden 2010 syksystä lähtien, ja ennen LKV-tutkintoa hän oli ehtinyt hankkia kiinteistöalan ammattitutkinnon. Ennen alan vaihtoa Hurmalainen ehti työskennellä parikymmentä vuotta ravintola-alalla.



- Kiinteistöala tuntui heti sopivalta, ja olen saanut kannustusta myös kollegoilta. Asiakaspalvelussa olen ollut koko pienen ikäni, joten asiakkaiden tapaaminen ja läsnäolo vetosi tässä alassa minuun, Hurmalainen kuvailee.



Kiinnostus laillistettun kiinteistövälittäjän titteliä kohtaan on lisääntynyt. Viimeksi syksyllä LKV-kokeeseen osallistui runsaat 350 henkilöä, joista tosin vain kolmannes läpäisi kokeen.



Kiinteistönvälittäjäliitto haluaisi tiukentaa koulutusvaatimuksia, sillä kiinteistönvälittäjien kirjo on tällä hetkellä hyvin vaihteleva. Siihen voi vaikuttaa se, että moni niin sanotusti "käy kääntymässä" eli kokeilemassa, urkenisiko ura kiinteistönvälittäjänä.

- Alalla toimii ihmisiä, joilla on kymmenien vuosien kokemus ja ovat rautaisia ammattilaisia. He osaavat huomioida laajan lainsäädännön joka välitystoimintaan liittyy. Sitten on myös niitä, jotka ovat alalla aivan vääristä motiiveista. He usein luulevat, että työ on asuntojen esittelyä, josta vain kuitataan palkkio, sanoo Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas.



- Joku saattaa olla töissä vaikkapa kaksi kuukautta ennen kuin tajuaa, ettei ala olekaan oikea. Pitää muistaa, että yritys on silti panostanut tähän työntekijää. Mielestäni LKV-kokeen voisi laittaa pakolliseksi, kun on toiminut alalla tietyn ajan. Ehkä se karsisi pois ne, jotka eivät alalle sovellu, Satu Hurmalainen pohtii.



Alalla on syytä profiilin nostoon myös siksi, että varsinkin pääkaupunkisedulla yhä useampi myy asuntonsa itse ilman välittäjää. Asiakkaiden vaatimustaso on noussut.

- Asiakkaat tietävät yhä paremmin, minkä arvoinen heidän asuntonsa tai talonsa on ja tietävät mitä tulevat ostamaan, Satu Hurmalainen toteaa.

Lähteet:
YLE Kymenlaakso / Valtteri Kykkänen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä