New Articles |

Kiireinen koripallolupaus

17-vuotias koripalloilija Roosa Lukkarinen on taituroinut itsensä minityttöjoukkueesta lappeenrantalaisen Catzin edustusjoukkueeseen. Kiireinen Roosa pelaa naistenjoukkueen lisäksi myös A-tytöissä sekä käy Kimpisen urheilupainotteista linjaa.

Roosa Lukkarinen.
Kuva: Catz

Roosa Lukkarinen aloitti koripallouransa Catzin minitytöissä vuonna 2000. Jo silloin alakouluikäinen Roosa erottui joukosta taitojensa, urheilullisuutensa ja innokkuutensa ansiosta. Minitytöistä hänen matkansa jatkui ns. vanhempiin C-tyttöihin, sillä Catzilla oli tuohon aikaan kaksi C-tyttöjoukkuetta.

Pelattuaan kaksi vuotta C-tytöissä Roosa siirtyi joukkueensa mukana pariksi vuodeksi B-tyttöihin. Joukkue pelasi valtakunnallista 1. divisioonaa ja siihen liittyy myös Roosan paras koripallomuisto, 1. divisioonavoitto. Hän myös pääsi edustamaan Kaakkois-Suomea aluejoukkueeseen. Yläkouluikäisenä Roosa taituroi koripallon lisäksi myös jalkapallokentillä, mutta polvivamma esti lajin jatkamisen.

16-vuotiaana Roosa siirtyi ikänsä puolesta joukkueineen A-tyttöihin. Nyt on menossa heidän toinen A-tyttövuotensa ja molempina vuosina joukkue on selviytynyt karsinnoista SM-sarjaan. Viime kesänä Roosa Lukkarista pyydettiin mukaan Catzin edustusjoukkueen harjoitusrinkiin ja hän on täyttänyt odotukset lupaavasti.

Kroppa ja aikataulut tiukilla

Ikävimmiksi asioiksi koripallossa Roosa nimeää loukkaantumiset, joita hänellä on riittänyt. Nilkat ovat menneet useasti ja käsikin on ollut kipsissä. Pahin vamma löytyy kuitenkin polvesta, josta B-tyttöikäisenä vaurioitui eturistiside ja kierukka. Polvi jouduttiin leikkaamaan ja siitä seurasi yhdeksän kuukauden pelikielto, mikä oli Roosalle erittäin vaikeaa aikaa.

Tällä hetkellä Roosa pelaa samanaikaisesti sekä Catzin A-tytöissä että edustusjoukkueessa sekä käy Kimpisen lukiota toista vuotta. Valmentajien kanssa on sovittu milloin Roosa käy kummankin joukkueen harjoituksissa. Treenejä kertyy viikossa noin kahdeksat, joiden lisäksi on viikonloppuisin peli tai kaksi. Koulunkäynti ja koripallo eivät Roosan mukaan häiritse toisiaan vaan pikemminkin tukevat toisiaan. Koulussa saa ajatukset pois koripallosta ja toisin päin.

Lähteet:
YLE Etelä-Karjala/Maiju Timonen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä