Lappi |

Kiistala jäi ilman kyläkauppaa Kittilässä

Kultakaivoksen rakentaminen lähelle Kiistalan kylää piristi kyläkauppaa vielä muutama vuosi sitten, mutta sittemmin asiakkaat ovat vähentyneet. Alle sadan asukkaan kylässä lyötiin lappu kaupan luukulle ja ovi säppiin tammikuun viimeisenä päivänä.

Kauppiaspari Timo ja Helvi Toivola
Timo ja Helvi Toivola totuttelevat kaupassa vastedes asiakkaiksi. Kuva: Kittilälehti / Miika Sirkiä

Kauppias Timo Toivolan mieliala on ristiriitainen. Kun puolivuosisatainen kaupanpito loppuu, muutos omassa ja kylän elämässä tuntuu.

- Vähän haikein mielin ollaan, mutta kaikkeen täytyy tottua. Vielä olen kaupassa laskenu viimeisiä laskuja ja laittanu hommia kuntoon vaimon kanssa, Timo Toivola kertoo.

Kaivos antoi jatkoaikaa

Kittilän kultakaivos on lähellä Kiistalan kylää. Kun sitä alettiin rakentaa, ajatus kaupan lopettamisesta siirtyi tuonnemmaksi.

- Alkuun kaivosväestä oli paljon hyötyä, koska kaivosalueella asuttiin parakeissa ja asuntovaunuissa eikä ruokapuolta ollut vielä järjestetty. Kaivosväki oli kuin osa kyläläisiä ja meiltä meni paljon eineksiä, limsaa ja makkaraa.

- Nyt heillä on kuljetukset aamuin illoin Kittilän kirkolle ja Sirkkaan, ei ne tässä pysähy. Syksyllä vietiin 25 parakkia kaivokselle Sodankylään, siinä meni iso osa asiakkaista, Timo Toivola sanoo.

Monen palvelun talo

Menneinä vuosikymmeninä kyläkaupat olivat sekatavaraliikkeitä, joista sai melkein mitä vain. Kun Kiistalan kylässä oli enemmän kuin nykyiset kaksi karjatilaa, piti valikoimissa olla muun muassa rehua.

- Mutta silloin maalaiskaupassa ei myyty maitoa, Timo Toivola nauraa.

Kiistalan kyläkaupan varmin tuote on kylläkin nestettä. Polttainetta menee aina, sillä Kittilään on kylältä yli 40 km, muihin maalikyliin moninkertaisesti enemmän.

Aivan Kiistalan kyläkaupan viimeisiin hetkiin saakka palveluun on kuulunut myös ostosten toimittaminen asiakkaiden kotiin lähikylien alueella.

- Tilaukset tehtiin soittamalla ja aikoinaan ajelin tavarat itte perille. Sittemmin se kuskauspalvelu on ollut jo kauan poika-Jarmon harteilla. Eikä sitä ole turhaan tehtykään, hyvää palautetta siitä on tullu, Timo kertoo.

Nykyisin autottomat kyläläiset pääsevät hoitamaan asioitaan kirkonkylässä tilataksilla, joka käy Kiistalassa kerran viikossa.

Voroja vastaan mittanauhalla

Vuosikymmeniin kyläkauppiaana on mahtunut monenlaista sattumusta. Pitkäkyntisiä kauppaan on pyrkinyt harvoin ja loputkin on säikäyttänyt tiehensä ovenpieleen asennettu pelotin.

- Laitettiin siihen pitkä mittanauha. Yleensä poliisit havaintoja kysellessään tahtoo tietää epäillyn ulkonäön, niin tuosta näkee pituuden ainakin suurin piirtein. Se vain, että pitää olla silminnäkijä paikalla, joka hoksii kattoa luihunnäköstä ulosmenijää just mittanauhan kohalla.

Kiistalan kyläkauppias evp Timo Toivola hyrähtää sydämelliseen nauruun.

Lähteet:
YLE Lappi / Hillevi Antikainen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä