Ulkomaat |

Kiistellyn ilmastopaneelin tutkinta alkanut

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n johtaja puolusti ilmastopaneelin työtä huolimatta sen saamasta ankarasta arvostelusta. Rajendra Pachauri puhui Amsterdamissa ilmastopaneelin tutkinnan aloittaneessa tilaisuudessa.

Kahdestatoista huippututkimuslaitoksesta koostuva tutkintakomitea InterAkatemia selvittää hallitustenvälisen ilmastopaneelin työtä lähikuukausien ajan. Arvio IPCC:n menettelytavoista on määrä antaa elokuussa. Sen mukaan päätetään, täytyykö IPCC:n toimintaperiaatteita muuttaa.

Tarkastusryhmää johtaa yhdysvaltalainen taloustietelijä Harold Shapiro, joka on aiemmin toiminut Yhdysvaltojen hallitusten neuvonantajana. InterAkatemiassa on mukana monia nimekkäitä luonnontieteilijöitä ja taloustieteilijöitä eri puolilta maailmaa. Ehkä nimekkäin heistä on kemian Nobel-palkinnon saanut Mario Molina.

IPCC on saanut viime kuukausina osakseen ankaraa arvostelua sen tuoreimmassa ilmastoraportissa ilmenneiden virheiden vuoksi. Vakavimpana on pidetty raportin arviota Himalajan jäätikön sulamisvauhdista. Raportti arvioi, että Himalajan jäätikkö sulaa vuoteen 2035 mennessä, minkä tiedemiehet ovat kiistäneet.

-Havaitut virheet eivät tee tyhjäksi IPCC:n perusväittämiä ilmastonmuutoksesta. Jäätiköt sulavat kaikkialla maailmassa huolestuttavaa vauhtia, sanoi IPCC:n puheenjohtaja Rajendra Pachauri.

Hän myös puolusteli sitä, että IPCC käyttää tietolähteinä myös muita kuin tiukan tieteellisen arvion läpikäyneitä tutkimuksia. -Monet järjestöt tekevät merkittävää ilmastotutkimusta, jota ei voi sivuuttaa. Sellaisia ovat mm. Kansainvälinen energiajärjestö, YK:n maatalousjärjestö ja Maailmanpankki, sanoi Pachauri.

Lähteet:
AFP, YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä