Pohjanmaa |

Kiitä kesäduunaria!

Kesätyöntekijöiden työpestit alkavat vedellä pian viimeisiään. Nuoret palailevat opiskeluihinsa taas muutama kokemus rikkaampana. Pohjanmaan kauppakamari kehottaa yrityksiä antamaan kiitokset kesätyöntekijöille.

Asiakas jäätelökioskilla
Kuva: YLE

Kesätyöntekijöiden hyvä kohtelu on tärkeää yritykselle ja toimialalle, muistuttaa Pohjanmaan kauppakamari. Hyvä yrityskuva on avaintekijä  yritysten tulevissa rekrytoinneissa. Monet kesätöitä saaneet ovat vähitellen palaamassa kouluun tai jatkamassa opintojaan uudella alalla.

Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen toivookin työnantajien muistavan kiireistä ja lomista huolimatta keskustelut kesätyöläisten kanssa, kiitoksia unohtamatta.

- Minusta se on hyvä tapa saada kontaktit hyviin toimijoihin kuntoon. Pitäisi muistaa se, että yrityksen hyvä imago on tärkeä nuorten mielestä. Sitten kun tulee työntekijöistä kilpailua niin silloin ne nuoret menevät siihen yritykseen, joka on osannut tuon asian parhaiten hoitaa, sanoo Häkkinen.

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä