Kotimaa |

Kilometrikorvauksia leikataan kahdessa vaiheessa

Oman auton käyttö työmatkoihin muuttuu vähemmän houkuttelevaksi, sillä kilometrikorvauksiin on tulossa merkittävä vähennys. Leikkaus sisältyy hallituksen budjettiesitykseen.

Ajopäiväkirja auton etupenkillä.
Ensi vuoden alussa yleinen kilometrikorvaus laskee nykyisesta 45 sentistä kilometriltä 43 senttiin. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

Valtiovarainministeriö leikkaa työajosta maksettavia kilometrikorvauksia ensi ja seuraavan vuoden alussa. Tavoitteena on, että oman auton käytöstä korvattaisiin vain muuttuvat kustannukset, kuten polttoaine ja huollot.

Hallitus hyväksyi tänään torstaina budjettiesityksen, jossa mukana oli valtiovarainministeriön kuun vaihteessa tekemä malli kilometrikorvausten uudistamisesta.

Uudistaminen tapahtuu siten, että vuoden 2013 alussa veroton korvaus laskee nykyisesta 45 sentistä kilometriltä 43 senttiin. Toisessa vaiheessa vuoden 2014 alussa tapahtuu suurempi leikkaus, kun yli 15 000 kilometriä vuodessa ajavilta korvaus laskee 25 senttiin kilometriltä.

Uudistuksen taustalla on halu poistaa kilometrikorvauksen ns. ylikompensaatio. Nykyisellä järjestelmällä 15 000 kilometriä ajavat saavat kuitattua auton sekä kiinteät että muuttuvat kustannukset.

Kiinteät kustannukset tarkoittavat mm. auton myyntihintaa ja vakuutusmaksuja.

Jatkossa paljon ajaville korvattaisiin vain muuttuvat kustannukset. Tämä merkitsee merkittäviä tulonmenetyksiä paljon autoa käyttäville. Valtio säästäisi muutamia kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Uudistus ja sen kuluvaikutus täsmentyvät loka-marraskuussa, kun eduskunnalle annetaan esitys uudesta tuloverolaista.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Ukraina

Jopa viisi separatistia surmattu Slovjanskissa

Ukrainan erikoisjoukot.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä