Kilpapelaajat pyristelevät eroon lihavan nörtin imagosta
Peliharrastajia on Suomessa yhteensä enemmän kuin partiolaisia, vaikka medianäkyvyys on vähäisempää, arvioi Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Teemu Hiilinen.
Kaksi vuotta vanhan liiton tavoite on edistää kilpapelaamisen eli elektronisen urheilun asemaa Suomessa. Suurin työsarka on lajin imago.
- Hikinen läskikasanörtti on se kaikista tavallisin ennakkoluulo, johon edelleen törmää. Todellisuudessahan kilpapelaajat urheilevat usein myös fyysisiä lajeja.
- Esimerkiksi eteläkorealaisilla huippupelaajilla on fysioterapeutit ja ravintoterapeutit, jotka suunnittelevat heille kunto-ohjelmat ja ruokavaliot.
Etelä-Korea on kilpapelaamisen ylivoimainen mahtimaa. Siellä lajin huiput ovat kuin rokkitähtiä, peliturnaukset yleisöspektaakkeleita ja palkintorahat jopa satoja tuhansia dollareita.
Euroopassa kärkeä pitävät Saksa ja Ruotsi. Suomi mahtuu Hiilisen arvion mukaan viiden parhaan eurooppalaismaan joukkoon.
- Länsinaapurissa peliturnauksia näytetään paitsi netissä, myös televisiossa. Siellä on tähän alaan erikoistuneita urheilutoimittajia. Sellaista näkyvyyttä haluamme myös tänne.
Ajankohtaisen kakkosen illan lähetyksessä tutustutaan kahteen suomalaiseen kilpapelaajaan Jonne ja Joona Sotalaan. Nuorten veljesten tulevaisuus näyttää Hiilisen mukaan lupaavalta.
- Heillä on tosi kova taitotaso, ja he ovat vielä nuoria. Lisäksi heillä on vanhempien tuki. Kotona ei tarvitse tapella siitä, saako olla koneella vai ei.
Tuoreimmat aiheesta: Ajankohtainen kakkonen
Proteiinia vaikka madoista
Hyönteisten syöntiin kehoittanut YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on lähinnä huvittanut tai inhottanut suomalaisia, mutta asiaan vakavastikin suhtautuvia on. Hyönteistutkija Lena Huldénin mielestä ravinnontuotannossa veden riittävyys tulee isoksi ongelmaksi, sen takia mm. hyönteisten syöntiä tulisi edistää. Huldén itse kasvattaa ja syö kenttäsirkkoja. Suutuntuma muistuttaa popcornin kuorta. Katso Ajankohtaisen kakkosen juttu hyönteisdieetistä.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
'Liberator' 3D-printed handgun fails after single shot in Finnish test
The Finnish Broadcasting Company Yle successfully printed and fired a shot with the "Liberator", the first 3D-printed plastic handgun.
Politiikka syö sananvapautta Unkarissa
Unkarin oikeistopopulistinen hallitus ulottaa valtansa sekä mediaan että kulttuuriin. Kriitikoiden mielestä nyt halutaan muuttaa mieliä: kansalaistensa ajattelua maasta, sen historiasta, sosialismin jälkeisestä ajasta ja ulkopuolella olevasta Euroopasta.
Toimiko 3D-pistooli? Katso video
Ajankohtainen kakkonen tulosti 3D-printterillä aseen. Ase koottiin Ikaalisten aseseppäkoulussa ja vietiin testiradalle. Lopputulos selviää videolla.
3D-tulostettu ase valmistui Espoossa - testi julkaistaan illalla Ajankohtaisessa kakkosessa
Ajankohtainen kakkonen tulosti 3D-printterillä aseen. Lisäksi ase koottiin ja testattiin. Tulos näytetään tiistai-illan lähetyksessä.
Ennätyshyppy siirtyi kelin takia - kymmenen kilometrin pudotus vielä edessä
Lauantai-illaksi suunniteltu laskuvarjohypyn Suomenennätysyritys jouduttiin perumaan kovien tuulenpuuskien vuoksi. Ennätystä tavoitteleva ryhmä odotti sopivaa keliä koko lauantain Lahdessa Launeen perhepuistossa.
Soinilta kylmää kyytiä sote-uudistukselle
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti voimakkaasti kantaa hallituksen sote-uudistukseen, Euroopan liittovaltiokehitykseen ja Suomen liittoutumattomuuteen tiistain Ajankohtaisen kakkosessa.
Erja Lyytinen, rönsyilevä blues-pop -artisti
Erja Lyytinen luonnehtii itseään "rönsyileväksi, monipuoliseksi blues-pop -artistiksi". Kitaristi-laulaja sanoo, että blues on hänen musiikissaan se kaikkein olennaisin, mutta "kyllähän mä pusken niitä rajoja tosi vahvasti". Blues on kuitenkin Erjalle "tunnetila, ihan puhtaasti, välillä voisi puhua jopa katharsiksesta". Katso Ajankohtaisen kakkosen lähikuva Erja Lyytisestä.

Keskustele uutisesta
Tietokone- ja konsolipelejä kilpatasolla pelaavien määrä kasvaa Suomessa. Kilpapelaamista nimitetään myös elektroniseksi urheiluksi. Huipputaitureiden treenimäärät lähentelevät kymmentä tuntia päivässä, ja turnaukset venyvät jopa kolmen päivän mittaisiksi. Alan kuningaslajia, scifihenkistä strategiapeliä Starcraft II:ta verrataan usein shakkiin. Voiko kilpapelaamista mielestäsi kutsua urheiluksi?