KiPan Varonen kaipaa tunnetta peliin
Kiteen Pallon pelinjohtaja Vesa Varonen on syystäkin tyytyväinen sunnuntain peliin. KiPa sai kaivatun kolmen pisteen voiton Jyväskylän Kiristä. Ottelu päättyi lukemiin 2-0.
Pelinjohtaja Vesa Varosen mukaan tunnelma oli kentällä kaikin puolin hyvä ja yleisö eli mahtavasti mukana.
-Alla meillä oli tärkeä kotivoitto Tahkosta. Tämä eilinen peli oli tiukka ja Jyväskylän Kiri pisti hyvin hanttiin. Se oli hyvin tiedossa, sillä heillä oli edessä niin sanotusti elämän ja kuoleman matsi, tai ainakin yksi niistä, kertoo Varonen.
Vastoinkäymisiäkin KiPalla oli hyvästä lopputuloksesta huolimatta. Sisäpeli takkusi ja merkkivirheitäkin tuli.
-Varmaan se johtui osittain siitä, että kaikki tiesivät ottelun merkityksen ja meillä oli ehkä ylilatausta siinä alussa. Siinä tuli myös yksi tuomarivirhe, siihen reagoimme lähes koko legioonalla voimakkaasti. Tämä kertoo siitä, ettei keskittyminen ollut oikeissa asioissa, selventää Vesa Varonen.
Jyväskylän Kiriltä puuttui sunnuntaina kaksi tärkeää sisäpelin pelaajaa Juho Määttälä ja Jyri Kyllönen. KiPan pelinjohtajan Vesa Varosen mukaan tämä ei kuitenkaan vaikuttanut omaan peliin.
Tiukka viikko edessä
Runkosarjan viimeiset ottelut alkavat olla käsillä, jäljellä on enää kolme ottelua.
-Kahdessa edellisessä kotipelissä paineet olivat suurimmillaan. En ole ynnäillyt sarjataulukkoa, mutta varmaa on, että meillä pelit jatkuvat ensi viikon tiistaina pudotuspeleissä. Nyt pääsemme tastelemaan siitä, miten ylös me yllämme. Nyt ei ehkä ole henkisesti niin kovaa, pohtii pelinjohtaja.
Tällä hetkellä KiPa on runkosarjassa kuudentena ja Joensuun Maila on pisteen edellä. JoMan KiPa kohtaa tiistaina Joensuussa. Torstaina kotikentällä vastassa on Vimpelin Veto ja sunnuntaina vieraskentällä Kankaanpään Maila.
-Tiukka viikko on edessä. Pelejä on suurinpiirtein jokatoinen päivä. Tiistain peli JoMan kanssa on ratkaiseva kun taistellaan kotiedusta. JoMan hyvä suoritus tänä vuonna ei ole ainakaan minulle yllätys, sano KiPan pelinjohtaja Vesa Varonen.
Varonen toivookin enemmän tunteita pintaan huomisessa pelissä. Hänen mielestään pelit ovat tähän saakka olleet laimeita ja nihkeitä.
-Leikkisästi sanottuna peleistä on puuttunut tietynlainen verisyys. Nyt olisi hyvä tilaisuus saada enemmän tunnetta pintaan kun panokset ovat isoja. Katsotaan, miten tunteet saadaan nousemaan, sanoo Varonen.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Tonttikiista 1920-luvulta: Suojeluskunta voitti taistelun Pielisjoen linnasta Joensuussa
Kunnalliset tontti- ja kaavoituskiistat ovat tätä päivää, mutta on sitä osattu olla napit vastakkain ennenkin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on 1920-luvulla käyty taistelu Pielisjoen pienoisessa saaressa sijaitsevasta tontista ja sillä seisoneesta viljamakasiinista Joensuussa. Vastakkain olivat Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiiri ja Joensuun kaupunki. Suojeluskunta voitti.
Kiteeläiset eivät niele suurpankkia - "Miksi lähteä venettä kaatamaan?"
Vaikka kiteeläisille on varattu yhdessä juukalaisten kanssa enemmistö suunnitellun suurpankin kaikkiin hallintoelimiin, ei pankkien yhdistäminen maistu osalle Kiteen Osuuspankin väestä sitten millään.
Nuorisotakuu yskien käyntiin - kolmannes jää toimien ulkopuolelle
Pohjois-Karjalassa huhtikuussa päättyneistä nuorten työttömyysjaksoista vajaa kolmannes johti työllistymiseen. 208 nuorta jäi kokonaan toimenpiteiden ulkopuolelle.
Lyhytkin urakka voi olla väylä pidempään työsuhteeseen
Pitkäaikaistyötöntä ei kosketa se, onko työ palkkatuettua vai ei, työllistämishankkeeseen kuuluvaa vai ei. Tärkeintä on, että työtä löytyy edes lyhyeksikin aikaa.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Työttömyys pitää Pohjois-Karjalaa otteessaan
Pohjois-Karjalan työttömyystilanne on edelleen Suomen synkin. Vaikein tilanne on Lieksassa, Tohmajärvellä ja Juuassa.
10 vuotta vanha valtuustoaloite heräsi henkiin Ilomantsissa
Ilomantsilaisen Seppo Lehtisen 10 vuotta vanha valtuustoaloite kalojen kutupaikkojen ennallistamiseksi Koitajoella nytkähti eteenpäin. Kunnanhallitus päätti viimein näyttää vihreää valoa joen ennallistamisprojektille.
Pohjois-Karjalan osuuspankkifuusio riippuu Kiteestä
Pohjois-Karjalan kolmen paikallisosuuspankin yhdistyminen ratkeaa tiistai-iltana. Ennakkoarvailujen mukaan yhdistyminen on kiinni Kiteen edustajistosta, jossa on eniten soraääniä yhdistymisen osalta.
Metsästäjä: Suuret uroskarhut talsivat turvaan Venäjälle
Tuoreimman Metsästäjä-lehden mukaan suurin osa Itä-Suomen uroskarhuista viettää talvensa Venäjän puolella. Isot otsot talsivat Venäjälle jo syyskesällä, joten ne ovat turvassa rajan takana silloin, kun karhujahti esimerkiksi Pohjois-Karjalassa käynnistyy.
Riikinnevan polttolaitoshanke hakee 12 miljoonaa valtiolta
Itäsuomalaiset jäteyhtiöt suunnittelevat täydellä tohinalla yhteistä jätteenpolttolaitosta Leppävirralle. Varsinainen investointipäätös tehdään loppusyksystä. Polttolaitoksen avulla asukkaille luvataan tarjota edullinen ja ympäristöystävällinen jätehuolto.
