Kirgisiassa arviot uhrien määrästä nousevat
Kirgisian väkivaltaisuuksissa on kuollut huomattavasti useampi kuin virallisissa uhriluvuissa ilmoitetut noin 180 ihmistä, arvioivat maan väliaikainen presidentti Roza Otunbajeva sekä kansainvälinen Punainen risti.
Kuolleita saattaa olla moninkertainen määrä. Myös pakolaisten määrä on kasvussa. Ensimmäinen avustuslento on saapunut Uzbekistaniin.
YK:n mukaan Kirgisiasta levottomuuksia paenneiden uzbekkien määrä on noussut jo sataantuhanteen. Uzbekistanin viranomaisten mukaan pakolaiseksi on tähän mennessä rekisteröitynyt 45 000 Kirgisiasta paennutta aikuista. Heistä suurin osa on naisia lapsineen, mikä nostaa pakolaisten kokonaismäärän noin sataantuhanteen.
Kirgisiassa kotinsa on väkivaltaisuuksien vuoksi joutunut jättämään jopa 275 000 ihmistä, arvioi YK.
Ensimmäinen avustuslento pääsi perille
Ensimmäinen kansainvälinen avustuslento on laskeutunut Uzbekistaniin. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR toimitti alueelle 800 telttaa hätämajoituksen järjestämiseksi pakolaisille. Vielä kahden avustuskoneen on määrä saapua tänään.
Rajan tuntumaan on jo perustettu yli 40 pakolaisleiriä ja ihmiset ovat hakeneet suojaa myös esimerkiksi tehtaista ja kouluista. Uzbekistan on pyytänyt tukea pakolaisten auttamiseksi. Myös YK:n mukaan alueelle on saatava nopeasti humanitaarista apua.
Punainen risti on erityisen huolissaan väkivaltaisuuksien etnisestä luonteesta. YK on puolestaan sanonut eteläistä Kirgisiaa etniseksi ruutitynnyriksi ja järjestö pelkää väkivaltaisuuksien leviävän. Tilanteen rauhoittumisesta ei ole merkkejä. Esimerkiksi myöhään tiistaina Etelä-Kirgisiassa Oshin kaupungissa kuultiin tykistötulen ääntä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Medvedev valittiin Yhtenäisen Venäjän johtoon
Selvä enemmistö kannatti Medvedevin valintaa. Presidentti Putin kehotti Yhtenäistä Venäjää kuuntelemaan kansaa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Väkivalta yltyy taas Syyriassa
YK:n pääsihteerin mukaan Syyrian tilanne on erittäin huolestuttava. Terroristiryhmien arvellaan käyttävän Syyrian sekasortoa hyväkseen.
Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin maailmalla
Kansainvälinen media - ja etenkin Suomen naapurimaiden media - on raportoinut laajalti Hyvinkään ampumatapauksesta.
Irakissa pidätetyt venäläismotoristit vapautettiin
Neljä motoristia pidätettiin sunnuntaina, koska heillä ei ilmeisesti ollut asianmukaisia viisumeja. Miehet ovat kiistäneet asian.
Syyrian armeija tappanut ainakin 50 Homsissa
Aleppossa panssarivaunut vyöryivät kaupunkiin ensi kertaa kansannousun aikana, Turkin rajalla tulitettiin helikopterein.
Muslimiveljeskunnan Mursi voittamassa ensimmäisen kierroksen Egyptissä
Muslimiveljeskunnan Mohamed Mursi ja Mubarakin aikainen ministeri Ahmed Shafik ovat nousemassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
Italian Punaiset prikaatit uhkaa jälleen väkivallalla
Uhkauskirje lähetettiin vain päiviä sen jälkeen kun Italian presidentti Giorgio Napolitano varoitti Italian olevan vaarassa palata 1970-luvulla koettuun poliittiseen väkivaltaan.
Tarkastajat löytäneet Iranista merkkejä ilmoitettua väkevämmäksi rikastetusta uraanista
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat löytäneet Iranista Fordon ydinlaitokselta merkkejä 27-prosenttiseksi rikastetusta uraanista. Iran on ilmoittanut rikastaneensa uraania korkeintaan 20-prosenttiseksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.