Kirja verkkokaupoissa: Homoseksuaalisuus on muutettavissa
Useissa suomalaisissa verkkokaupoissa kaupataan kirjaa, joka lupaa "hoitaa" homoseksuaalisuutta ja "kumoaa yleisen käsityksen, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä".
Erilainen - homoseksuaalisuuden itseterapia on "arvokas ja hyödyllinen käsikirja homoseksuaaleille ja kaikille heidän hoitamisestaan kiinnostuneille lähimmäisille, terapeuteille, psykologeille, sielunhoitajille ja teologeille", kerrotaan esimerkiksi Prisman uuden verkkokaupan mainostekstissä.
Kirjan kuvauksessa kerrotaan myös, että kirjan mukaan "homoseksuaalisuus on oire kokonaispersoonallisuuden neuroottisesta häiriöstä ja on sen tähden hoidettavissa."
Vuonna 2002 julkaistu kirja kohtasi aikanaan erittäin voimakasta arvostelua. Sen on sanottu loukkaavan ja syyllistävän homoseksuaaleja. Kirjan on kirjoittanut hollantilainen Gerard J. M. van den Aardweg.
Aardweg perustelee homoseksuaalisuuden luonnottomuutta muun muassa sillä, että eläinmaailmasta ei löydy lajeja, joiden joukossa homoseksuaalisuutta esiintyisi. Tämä väite on osoitettu vääräksi useaan otteeseen.
- Prisma myy hyvin kyseenalaista kirjaa, joka lupaa, että homoseksuaalisuus on muutettavissa. Tutkimukset sanovat muuta, kommentoi verkkokaupasta kirjan bongannut Twitter-käyttäjä Nina J.
Prisman lisäksi kirjaa myydään myös useissa muissa suomenkielisissä verkkokaupoissa.
Prisman verkkokaupasta vastaavan S-verkkokauppapalvelun toimitusjohtaja Ilkka Brander kertoo, että kirjojen mainostekstit poimitaan kauppaan suoraan kirjan takakannesta tai saatesanoista.
- Emme muokkaa kirjan myyntitekstejä, ne ovat osa sitä kirjaa. Mitä tulee kirjailijan väittämiin, niin ne ovat kirjailijan väittämiä. Me emme ota kantaa puolesta tai vastaan, Brander sanoo.
Branderin mukaan Prisman verkkokaupasta löytyy lähes 50 000 teosta.
- Valikoimamme kattaa lähes kaikki Suomessa myytävänä olevat kirjat.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Puhelimet alkoivat soida - suomalaiset haluavat viikonloppuna Tukholmaan "hintaan mihin hyvänsä"
Tallink Siljalta kerrotaan Yle Uutisille, että Suomen torstaisen voiton jälkeen puhelimet olivat alkaneet soida kiivaasti.
