Kulttuuri |

Kirjallisuuden ja kuvitustaiteen valtionpalkinnot kolmelle naiselle

Kirjallisuuden valtionpalkinnon saivat kirjailija Monika Fagerholm ja suomentaja Liisa Ryömä. Ensimmäisen kuvitustaiteen palkinnon sai kuvittaja Erika Kallasmaa.

Vuoden 2013 kirjallisuuden valtionpalkinnot luovutettiin kirjailija Monika Fagerholmille (kesk), suomentaja Liisa Ryömälle (vas.) ja ensimmäinen kuvitustaiteen valtionpalkinto kuvittaja Erika Kallasmaalle (oik.) 22. marraskuuta.
Vuoden 2013 kirjallisuuden valtionpalkinnot luovutettiin kirjailija Monika Fagerholmille (kesk), suomentaja Liisa Ryömälle (vas.) ja ensimmäinen kuvitustaiteen valtionpalkinto kuvittaja Erika Kallasmaalle (oik.) 22. marraskuuta. Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Suomenruotsalainen kirjailija Monika Fagerholm ja suomentaja Liisa Ryömä ovat saaneet kirjallisuuden valtionpalkinnot.

Samaan aikaan jaettiin ensimmäinen kuvitustaiteen valtionpalkinto, jonka sai kuvittaja Erika Kallasmaa.

Valtionpalkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. Ne myönnetään veikkausvoittovaroista.

Palkittuna fagerholmilaista ruotsia ja suomea

Monika Fagerholm on yksi Pohjoismaiden tärkeimmistä nykykirjailijoista, korostaa valtion kirjallisuustoimikunta palkintoperusteluissaan. Fagerholmilainen puhe ja fagerholmilaiset maisemat ovat perustelujen mukaan yleisesti käytettyjä termejä kriitikoiden, lukijoiden ja kirjallisuudentutkijoiden keskuudessa myös Suomen ulkopuolella.

Monika Fagerholmin romaaneja ovat muun muassa Ihanat naiset rannalla (1994), Amerikkalainen tyttö (2004) ja Lola ylösalaisin (2012).

Suomentaja Liisa Ryömää puolestaan kehutaan monipuolisesta, kuudella vuosikymmenellä tehdystä työstä, johon kuuluu myös Fagerholmin kolmen viimeisimmän teoksen suomennokset.

Ryömä on kääntänyt niin proosaa, runoutta ja näytelmiä kuin laulujakin ruotsista, saksasta, italiasta, englannista, ranskasta ja romaniasta. Fagerholmin ohella hän on kääntänyt muiden muassa Anni Blomqvistin, Italo Calvinon ja Torgny Lindgrenin tekstejä.

Ensimmäinen kuvituspalkinto yökyöpelien äidille

Ensimmäisen kuvitustaiteen palkinnon saanut kuvittaja Erika Kallasmaa tunnetaan Suomessa muun muassa Allakka Pullakka (2004) ja Yökyöpelit (2008) -kuvakirjojen kuvittajana.

Yökyöpeleistä on tehty myös teatteriesitys, johon Kallasmaa suunnitteli lavastuksen ja puvustuksen. Sitä seurasi vielä tv-versio, jonka piirrosanimaatiosta kuvittaja vastasi.

Kuvitustaiteen valtionpalkinnon saajan päättää valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta.

Valtionpalkinnot jakanut kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki muistutti puheessaan kirjastojen tärkeydestä ja siitä, että kuvitustaide ulottuu kirjojen ulkopuolelle muun muassa animaatioihin ja tietokonepelien graafiseen maailmaan.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä