Kymenlaakso |

Kirjanpainajakanta kasvaa Kaakkois-Suomessa

Kirjanpainajahyönteisten määrä on lisääntynyt Etelä- ja Kaakkois-Suomessa paikoin jopa epidemia-asteelle. Kuuset kärsivät hyönteisistä, jotka vahingoittavat puiden runkoja syömällä niiden kuorta ja nilaa.

Kirjanpainaja kaarnakuoriainen on harvoja Suomessa esiintyviä tuhohyönteisiä, jotka voivat tappaa täysin terveen puun. Kirjanpainaja pesii kuusissa.
Kirjanpainaja kaarnakuoriainen on harvoja Suomessa esiintyviä tuhohyönteisiä, jotka voivat tappaa täysin terveen puun. Kirjanpainaja pesii kuusissa. Kuva: YLE Etelä-Karjala

Kirjanpainajahyönteisten määrä on kasvanut voimakkaasti Kaakkois-Suomessa. Voimistuessaan hyönteiskanta voi iskeä kaatuneiden tai sairaiden puiden lisäksi myös terveisiin puihin. Hyönteinen pesii erityisesti vanhoissa kuusissa, joita löytyy Kaakkois-Suomesta runsaasti.

Kirjanpainaja hyönteinen pesiytyy kuusen arvokkaimpaan osaan, tyvitukkiin. Hyväkuntoisen kuusitukin markkinahinta voi olla jopa 60 euroa kuutiometriltä. Hyönteisen tuhoamasta tukista saa vain noin 5 euroa motilta.

Kaksi hyvin lämmintä kesää ovat vauhdittaneet kirjanpainajahyönteisen leviämistä, sillä kuusi kärsii kuivasta säästä. Kannan kasvua vauhdittaa myös keräämättä jääneet tai liian myöhään kerätyt kaadetut puut. Metsäntutkimuslaitos kehottaakin korjaamaan kaatuneet puut mahdollisimman pian, mielellään jo ennen lakisääteistä aikarajaa heinäkuun lopulla.

Metsäntutkimuslaitoksen dosentin Heli Viirin mukaan seuraavat kaksi kuukautta näyttävät, miten isoksi kanta kasvaa. Viileä ja kostea sää ilman suuria puunkaatoja vähentäisi kirjanpainajahyönteisen leviämistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä