Ulkomaat |

Kirjeenvaihtajamme Moskovassa: Tapahtumien tutkinta vauhdissa

Selvitystyöt Moskovan metron räjähdyspaikoilla ovat vauhdissa. Toistaiseksi viranomaiset ovat kertoneet hyvin niukkasanaisesti tapahtumien kulusta tai syistä. Osa tiedoista on saatu paikalla olevilta tavallisilta kansalaisilta, kertoo Park Kulturin metroasemalla Moskovassa kirjeenvaihtajamme Liisa Lehmus.

Moskovassa aamulla paikallista aikaa tehtyjen itsemurhaiskujen selvitystyöt ovat vauhdissa Lubjankan ja Park Kulturin metroasemilla.

Muun muassa Venäjän pääsyyttäjäviraston johtaja on tullut paikalle katsomaan tilannetta ja seuraamaan tutkimusten aloitusta.

Toistaiseksi viranomaiset ovat kertoneet tapahtumien kulusta vain hyvin vähän. Esimerkiksi metrossa olevat viranomaiset kertovat vain, että Park Kulturin asema on suljettu teknisten syiden takia. Siksi ihmiset kysyvät toisiltaan mitä on tapahtunut.

- Venäjän pääsyyttäjäviraston johtaja kommentoi asiaa hyvin lyhyesti. Hänen mukaansa tutkinnan tässä vaiheessa kaikki vaihtoehdot ovat auki. Muut viranomaiset ovat olleet hyvin vaitonaisia, kirjeenvaihtajamme Liisa Lehmus kertoo Moskovasta.

- Lähinnä tavalliset ihmiset kertovat tuntemuksistaan, Lehmus jatkaa.

Kirjeenvaihtajamme mukaan paikalla ei ole minkäänlaista paniikkia. Ihmiset ovat kuitenkin hyvin järkyttyneitä.

- Ei ole paniikkia, mutta ihmiset ovat kyllä järkyttyneitä. Toisaalta yllättävän monet sanovat, että tapahtuuhan tällaista kaikkialla muuallakin. Ehkä se ihmisten kyky selviytyä tapahtumasta, Lehmus jatkaa

Liisa Lehmuksen mukaan pelastustyöt paikalla sujuvat hyvin, vaikkakin ambulansseilla on ollut ruuhkien takia vaikeaa päästä tapahtumapaikoille.

Sen jälkeen, kun ambulanssit ovat päässeet paikalle, ovat työt sujuneet nopeasti.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä