Satakunta |

Kirjurinluodon kehittämistä ideoimaan kootaan työryhmä

Porissa Kirjurinluodon kehittämiseen kootaan syksyn aikana työryhmä ideoimaan uutta toimintaa. Maakunnalliselle kehittämisyhtiö Prizztechille varattiin keskeinen alue Raumansillan kupeesta elokuun puolivälissä. Aikoinaan alueelle suunniteltiin musiikki- ja kongressitaloa.

Kirjurinluoto
Kuva: Yle

Vetovastuu Kirjurinluodon kehittämisessä on maakunnallisella kehittämisyhtiö Prizztechillä.

Kehittämisjohtaja Kristian Vainio selvitti keskiviikkona lyhyesti  Porin kaupungin konsernijaostolle Kirjurinluodon kehittämistä. 

Vainio sanoo, että kyse on alkuvalmisteluista eikä mitään konkreettista kerrottavaa ole vielä tarjolla.

Tavoitteena on luoda uutta toimintaa Porin vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Tähän tarkoitukseen on tehty Prizztechille mm.  aluevaraus Kirjurinluotoon Raumansillan kupeeseen.

Alueelle tuleva mahdolllinen uusi tominta on herättänyt julkisuudessa paljon kiinnostusta ja arvailuja.

 

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä