Lappi |

Kirkkoherraehdokasta epäillään talousrikoksista

Rovaniemen kirkkoherraksi pyrkivää seurakuntapastori Tuomo Korteniemeä epäillään useista talousrikoksista. Poliisi epäilee Korteniemeä törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta ja petoksesta.

Rovaniemen kirkon silhuetti
Kuva: Sauli Antikainen / Yle

Korteniemi kiistää suurimman osan rikosepäilyistä, mutta myöntää syyllistyneensä tavalliseen kirjanpitorikokseen. Korteniemi kertoo, että kirjanpitorikos liittyy erään liiketoimintaa harjoittaneen yhdistyksen kirjanpidon laiminlyömiseen ja yhdistyksen tulojen ilmoittamatta jättämiseen verottajalle kymmenkunta vuotta sitten.  Korteniemi sanoo, että laiminlyönti johtui hänen tuolloisesta vuosia kestäneestä liiallisesta työtaakasta aiheutuneesta pitkäaikaisesta uupumuksesta.

Korteniemen mukaan kirjanpidon laiminlyönnillä ei ollut tarkoituksena välttää veroja, vaan yhdistyksen tulot ovat olleet jälkikäteen tarkasti selvitettävissä ja hän on maksamassa aikanaan maksamatta jääneitä veroja korotuksineen. Korteniemen mukaan kyseessä on merkitävä tulkintaero todellisen tulon määrittämisessä verottajan näkemykseen verrattuna. Asiassa on vireillä valituslupahakemus Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Korteniemi sanoo tehneensä elämässään monia virheitä ja kantavansa niistä vastuun.

- Kun olen ehdokkaana Rovaniemen kirkkoherranvaalissa, on ymmärrettävää, että vaaliin sisältyy kaikki inhimillinen ja hengellinen läpivalaisu.

Korteniemi vetoaa anteeksiantamukseen.

- Ajattelen kuitenkin, että kirkon perusanoma on anteeksiantamus. Siihen luottaen ja tietäen kaiken taustani, olen uskaltanut asettua ehdolle kotiseurakunnan kirkkoherran virkaan; sen seurakunnan, jonka olen kokenut anteeksiantamuksen yhteisönä ja joka on ottanut minut armollisesti vastaan pappina silloin kun muut ovet ovat 35 työvuoden jälkeen sulkeutuneet.

Kirkkoherranvaalissa Korteniemi antaa seurakuntalaisten päättää onko hän virkaan kelvollinen.

- Jos olen aikanaan lainvoiman saavuttavassa ehdollepanossa vaalisijalla, seurakuntalaisilla on mahdollisuus päättää, olenko tällaisenani heistä kelvollinen kirkkoherraksi. Jos he päättävät toisin, toivon voivani iloiten palvella seurakuntaa pappina toisissa tehtävissä.

Korteniemen rikosepäilyt siirtyivät syyteharkintaan viime vuoden syyskuussa, mutta syyttäjä ei ole vielä päättänyt nostetaanko Korteniemeä vastaan syytettä. Törkeistä talousrikoksista voi saada vähintään ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Syyttäjä Petteri Perälä Lapin syyttäjävirastosta kertoo, että syyteharkinta valmistunee tulevan kesän aikana.

Korteniemi on tullut papiksi Rovaniemen seurakuntaan lokakuussa 2009. Hän on toiminut aiemmin kiinteistösijoittajana Rovaniemellä ja kunnallispolitikkona Pellossa.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Kotimaa

Vihreät ulos hallituksesta – "Mieli on raskas ja pettynyt"

Video: Ympäristöministeri Ville Niinistö valtioneuvoston istunnon jälkeen 18. syyskuuta.
03:00

Tapahtumat hetki hetkeltä

14.32

Tiedotustilaisuus päättyy.

14.31

Stubb: TVO:n suhteen ei aikataulua ole lyöty lukkoon. En avaudu siitä, millainen luova ratkaisu siitä saadaan aikaan.

14.30

Rinne: TVO-asia on pöydällä ja muutama päivä harkitaan, mitä tehdään.

Lue lisää

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä