Pohjois-Karjala |

Kiteellä on rakennettu kevyt kulkupeli hankaliin oloihin

Oikukkaat kelit järvillä tuovat leivän kiteeläisen metallimiehen pöytään. Yrittäjä Kyösti Toivanen on kehittänyt kevyen hydrokopterin, joka kulkee vedessä, lumella ja jäällä myös rospuuttoaikaan. Työkäyttöön tarkoitettu kone on niin kevyt, että vaikka se kuljettaa neljää ihmistä, sitä voi liikutella yksinään.

Hydrokopterin 50-hevosvoimainen moottori.
Kuva: YLE / Heikki Haapalainen

Yrittäjä Kyösti Toivanen teki pitkään alihankintana metallitöitä. Tilaukset kuitenkin vähenivät taantumissa ja viimeiset kaksi vuotta mies on kehitellyt kevyttä hydrokopteria.

Haaste on ollut nimenomaan riittävän keveyden ja siihen sopivan moottoritehon löytäminen. Aluksi Toivanen rakensi raskaampia versioita, joiden ohjaaminen oli kuitenkin hankalaa. Toivanen muun muassa täräytti pajansa seinään yhdellä raskaammalla tekeleellä. Lukuisten koemallien jälkeen kevyt tuotantoversio on valmis kohtaamaan hankalat kelit.

- Jäällä on paljon vettä lumen alla vettä, eikä siellä pääse moottorikelkalle eikä muullakaan. Jää on aika huono, eikä siellä pääse traktorilla. Tällä pääsee, kun tämä ei uppoa. Ja vaikka välissä olisi sulla, niin tällä pääsee siitä ylitse, Toivanen kertoo kulkupelin eduista.

Parisataa kiloa painavassa koneessa on lasikuiturunko. Hiilikuitupotkuria pyörittää viisikymmenheppainen kaksitahtikone. Toimintavarmuuden parantamiseksi kaikki ylimääräiset vempaimet on karsittu pois. Sähköjärjestelmä kopterissa on valoja varten. Koneen verollinen hinta on vajaat 13 000 euroa.

- Tätä voivat käyttää kalastajat, saariston mökkiläiset ja pilkkimiehet. Ja pelastuskäyttöön tämä on oikein hyvä juuri tämän köykäisyyden takia eli tätä on helppo liikutella, Toivanen kertoo.

Hydrokopteri ei ole uusi keksintö ja valmistajiakin on monia. Pääsääntöisesti ne ovat kuitenkin kooltaan huomattavasti Toivasen konetta suurempia. Toivanen uskookin pärjäävänsä markkinoilla, koska kevyttä laitetta voi käyttää tarvittaessa vain yksi ihminen.

Laitetta pystyy vetämään tasaisella tamppautuneella lumella kevyesti, eikä se syvemmässäkään kinoksessa uppoa kuin kymmenkunta senttiä. Kopterin ensimmäisen "kevytversion" tuore omistaja on kiteeläinen Erkki Malinen.

- Ostin sen ihan järvellä liikkumiseen. Talvella verkkoja kalastetaan ja pilkitään, kesällä katiskoja ja verkkoja. On matala ranta ja kesälläkin pääsee rantaan asti, Malinen kertoo syitä ostokseensa.

Malinen on ehtinyt tehdä järvelle yhden reissun neljän hengen kuormalla.

- Kyllä ensikokemus ainakin on, että hyvin se kääntyy ja liikkuu tuolla, vaikka on vähän kantavuuttakin kyydissä, Malinen kertoo.

Lähteet:
YLE Pohjois-Karjala / Heikki Haapalainen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä