Kivihaasta läpiajettava viikon päästä
Sepänkylän ohitustietyömaa Vaasassa ja Mustasaaressa etenee. Juhannukseksi työt hiljenevät, mutta Välitie on tarkoitus avata liikenteelle ensi viikon perjantaina.
Niin sanottu Välitie saadaan auki Vaasan Kivihaassa ensi viikon lopussa. Sepänkylän ohitustieurakkaan kuuluva Välitie avaa Kivihaan pohjoispään kasitielle, ja on yksi urakan merkittävimpiä väyliä.
Projektipäällikkö Timo Kujanpää Skanskalta kertoo, että väylä pyritään saamaan auki ensi viikon perjantaina. Samalla tulee muitakin uusia liikennejärjestelyjä Sepänkylän ohitustiehen liittyen. Muun muassa nykyisen Karperöntien liikenne siirretään väliaikaisesti Vanhalle Karperöntielle.
Kivihaan kauppakeskittymä on kevään aikana ruuhkautunut pahoin, koska alueelle pääsee vain yhdestä suunnasta.
