Perämeri |

Kiviharrastajat tekevät malminetsinnän jalkatyötä

Kiviharrastajien keräämillä malminäytteillä eli kansannäytteillä on merkittävä tehtävä Suomen hyödyntämättömien kivi- ja malmivarojen löytämisessä. Tuhansista vuosittaisista kivinäytteistä löytyy vuosittain merkittäviä jatkotutkimuksen arvoisia malmioita.

Malminlohkare kädessä.
Geologian tutkimuskeskuksen kansannäyteyksikköön tuli viime vuonna yhteensä 6000 kivinäytettä. Kuva: YLE

Kansannäytteet tutkitaan Geologian tutkimuskeskuksen Kuopion toimistossa. Geologi Jari Nenosen mukaan kiviharrastajien lähettämien malminäytteiden perusteella tehdään vuosittain parisataa maastokäyntiä. Parhaat näytteet johtavat perusteellisempiin jatkotutkimuksiin, kuten parhaana viime vuoden näytteenä keskiviikkona palkittu kultapitoinen malminäyte.

- Haapavetisen Reino Sainkankaan löytämä näytteen kultapitoisuus oli hyvin korkea ja se on alueelta, jolla ei aiemmin ole tehty kultatutkimuksia. Alueelle on nyt tehty varaushakemus ja geofysiikan mittaussuunnitelma, kertoo Jari Nenonen.

Parhaat malmiot johtavat kaivostoimintaan

Hänen mukaansa muita tuoreita esimerkkejä jopa kaupallisesti hyödynnettäväksi osoittautuneista yleisölöydöistä ovat olleet Raahen Laivakangas, jonne ollaan parhaillaan rakentamassa kultakaivosta, sekä Kannuksen ja Himangan rajamailta Hirsikankaalta löytynyt kultaesiintymä, jonka valtausoikeudet osti kaivosyhtiö Belvedere.

- Kansannäytteiden kerääjät tekevät arvokasta "jalkatyötä", johon meillä tai muilla malminetsijöillä ei ole mahdollisuuksia niin kattavasti. Harrastajia on ympäri Suomen, mutta GTK ja muut malminetsintäyhtiöt ovat vähentäneet kenttätyötä tekevää henkilökuntaa eikä resursseja koko maan kattavaan kenttätoimintaan ole, Nenonen sanoo.

Hyvällä näytteellä voi tienata tonneja

Nenosen mukaan kiviharrastus on - malmiyhtiöiden onneksi - melko hyvissä kantimissa. Harrastuksen pariin tulee vuosittain uusiakin henkilöitä. GTK on halunnut kannustaa uusia kansannäytteiden lähettäjiä jakamalla vuosittain rahapalkinnon myös aktiiviselle uudelle kiviharrastajalle merkittävien löytöjen lisäksi.

- Hyvästä ja tärkeästä työstä on mukava palkita. Vuosittain GTK jakaa malminetsinnän kansannäytepalkintoina reilusti yli parikymmentä tuhatta euroa, Nenonen kertoo.

Viime vuoden parhaat kansannäytteet palkittiin keskiviikkona Kokkolassa. Parhaana palkittiin haapavetisen Reino Sainkankaan löytämä kultamalminäyte, jossa kultaa on peräti 56,6 grammaa tonnissa. Palkinnon suuruus on 4 000 euroa.

Lapissa kerätyistä kivinäytteistä palkittiin kahdeksan kerääjää ja heidän joukossaan oli myös merilappilaisia kiviharrastajia. Suurimman palkinnon merilappilaisista sai kemiläinen Olavi Myllykangas, joka sai tuhannen euron rahapalkinnon. Olavi Myllykangas löysi viime vuonna kultaa, kuparia ja hopeaa sisältävän kvartsijuonen kalliosta Simosta. Myllykankaan näytteessä oli viime vuonna Lapin alueen paras kultapitoisuus.

Uuden harrastajan palkinnon, 500 euroa, sai hammaslahtelainen Antti Junttila.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä