Kiviniemi: Johtajuus ja yhteinen tahto puuttuu
Väistyvä pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) on huolestunut uuden hallituksen ohjelmasta. Hänen mielestään kokoomusjohtoiselta vasemmistohallitukselta puuttuu vahva johtajuus, yhteinen tahto ja näkemys Suomen suunnasta.
Mari Kiviniemen mielestä tulevan hallituksen ohjelma on talouden osalta rakennettu tyhjän päälle ja siinä sivuutetaan Suomen keskeiset ongelmat.
- Tästä puuttuvat lähes kokonaan keinot, joilla vauhditetaan uusien työpaikkojen syntymistä, investointeja ja talouden kasvua, Kiviniemi lausuu.
Samalla hän muistuttaa, että kakkua pitää kasvattaa, ennen kuin sitä voidaan jakaa.
Kiviniemen mielestä SDP:n ja vasemmistoliiton käsien jälki ohjelmassa näkyy kakun kasvattamiseen tähtäävien toimien puuttumisena.
- Se näkyy siinä, että tästä puuttuvat kaikki sellaiset toimenpiteet, joilla sitä kakkua kasvatettaisiin. Tästä puuttuvat ne toimet, joilla huolehdittaisiin, että suomalaisilla olisi työtä ja toimeentuloa ja olisi yrittäjyyden kannustimia.
Kiviniemen mukaan työllisyyden parantaminen ei ole tässä painopiste.
Perusturvan parantaminen hyvä asia
Hyvänä Kiviniemi pitää ohjelmassa sitä, että perusturvaa parannetaan myös työttömien osalta. Tervetulleena hän pitää myös köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ottamista painopisteeksi.
- Mutta kyllä sen toteutuminen uhkaa jäädä korulauseiksi, kun ei ole riittävästi uusia toimenpiteitä tai rahoitusta.
Kiviniemi muistuttaa myös, että tämä hallitus asettaa ihmiset eri asemaan postinumeron perusteella.
- Suurimmat leikkaukset kohdistetaan valtionosuuksien kautta palveluihin. Se näkyy ilman muuta ihmisten arkielämässä.
Kiviniemi muistuttaa, että kun kunnilta leikataan, niin silloin leikataan kouluilta, vanhusten hoidosta ja terveyskeskusten palveluista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.