Politiikka |

Kiviniemi pohtii kuntapolitiikan jättämistä

Keskustan tuore puoluejohtaja Juha Sipilä päätti asettua ensimmäistä kertaa ehdolle kuntavaaleissa tulevana syksynä. Puheenjohtajan paikan jättänyt Mari Kiviniemi sen sijaan ei ole varma, lähteeko ehdokkaaksi.

Keskustan väistyvä puheenjohtaja Mari Kiviniemi Rovaniemen puoluekokouksessa 9. kesäkuuta.
Keskustan väistyvä puheenjohtaja Mari Kiviniemi Rovaniemen puoluekokouksessa 9. kesäkuuta. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä tuli monena päivänä korostetusti esiin, että puolue toivoo jäseniensä asettuvan ehdolle syksyn kuntavaaleissa ja täyttävän ehdokaslistat.

Esimerkkiä näytti tuore puoluejohtaja Juha Sipilä, joka päätti sunnuntaina asettua kotikuntansa Kempeleen valtuustoehdokkaaksi - ensimmäistä kertaa.

Väistynyt puheenjohtaja Mari Kiviniemi sen sijaan kertoi Yle Uutisille, ettei hän ole varma asettumisestaan ehdolle Helsingin kaupunginvaltuustoon, jonka jäsen hän tällä hetkellä on. Kiviniemi kertoi miettivänsä asiaa kesän yli.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä