Kivisydän kaivetaan tulevaisuuden tarpeisiin
Hinnaltaan ylöspäin tarkentunut maanalainen pysäköintiluolasto Kivisydän tähyää tulevaisuuden pysäköintitarpeisiin. Erityisesti työmatkalaisten päiväpysäköintiin kaivataan Oulussa lisää pysäköintitilaa.
Kivisydämeksi nimetyn kallioparkin hintalappu on nyt 73,5 miljoonaa euroa. Hintaan vaikuttaa muun muassa parannettu laatutaso sekä pari kiertoliittymää. Myös parkkiruudun leveyttä on lisätty 20 senttimetrillä, jonka vuoksi luolaa louhitaan 180 lisämetriä. Kivisydämen arvioidaan nykyisillä suunnitelmilla pääsevän nollatulokseen 13 vuoden päästä ja lainoja maksetaan 27 vuotta.
- Autosaareen jos vertaa, niin sen lainoja maksettiin 20-22 vuotta. Pysäköintilaitostoiminta on investointivaltaista toimintaa. Puhutaan pitkistä lainoituksista ja pitkistä laina-ajoista, Oulun Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Lauri Manninen esittää.
Pysäköinti Oy rakentaa kaupungin näkökulmasta infrastuktuuria, jonka päälle muut voivat rakentaa. Tässä tapauksessa rakentajia odotetaan liike-elämästä. Oulun keskustaan on suunniteltu kymmeniä tuhansia neliöitä kaupallista toimintaa.
- Muitakin toimintoja, kuten katuja, kävelykatuja ja puistoja mahdollistetaan sillä, että pysäköinti siirretään maanalaiseen tilaan.
Päiväpysäköinnille on kysyntää tarjontaa enemmän
Oulun keskustassa pysäköintitiloihin ei ole Mannisen näkemyksen mukaan isoja muutoksia siunaantunut 2000-luvun puolella. Pari yksityistä pysäköintihallia on tullut lisää ja katuvarresta pysäköintipaikat ovat vähentyneet ainoastaan vähäisessä märin.
- Työmatkapysäköintikäytössä olevia paikkoja tarvitaan selkeästi enemmän, kuin meillä on tällä hetkellä tarjota. Meillä on kaikissa pysäköintilaitoksissa sellainen tilanne, että emme pysty ottamaan enempää pitkäaikaispysäköintiä, eli päiväpysäköintiä.
Kivisydämeen porataan kaikkinensa 900 autopaikkaa. Maanpäällisiin kadunvarsipaikkoihin pysäköintiluola ei tee isoa lovea. Hallituskadulta tipahtaa noin 40 autopaikkaa ja kävelykatualueen laajennus syö 60-80 pysäköintiruutua.
- Se on se vähenemä mitä tulee. Kivisydäntä tehdään tulevaisuutta ajatellen, eikä nykyisen keskustan tarpeisiin, Lauri Manninen näkee.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.