Lappi |

Klapikone hyytyy pakkasella

Jos pakkaskausi jatkuu pitkään, saattaa halkokauppa tyrehtyä. Halkomakoneet eivät kestä paukkupakkasia ja varastoa pääsee täydentämään vasta lauhalla säällä. Vielä toistaiseksi halkoja on tarjolla, mutta tilanne saattaa muuttua, jos paukkupakkaset jatkuvat viikkokausia.

halkoauma ja mies työssä
Jouni Lehtinen tekee 30-asteen pakkasella kuorman käsipelillä. Kuva: YLE / Sirkku Savusalo

Rovaniemeläisen Jounin klapin halkorantteella on hiljaista kun elohopea on laskeutunut -30 asteen tuntumaan. Puut kolahtelevat kuormaan käsipelillä ja halkomakone saa levätä.

- Koneet eivät kestä kovaa pakkasta. Myös kuormaustyö on tehtävä käsipelillä tällaisella säällä, sanoo yrittäjä Jouni Lehtinen.

- Viime talven pitkän pakkasjakson aikana klapien saatavuus heikkeni ja tilanne saattaa olla lähiviikkoina sama, jos kova pakkanen jatkuu. Uutta varastoa ei päästä tekemään ennen kuin lauhtuu.

Lappilaiset ovat Lehtisen mukaan oppineet parin viime vuoden aikana tilaamaan polttopuunsa hyvissä ajoin syksyllä, mutta aina on niitä, jotka huomaavat vasta ensimmäisten kovien pakkasten aikana, että liiteri on tyhjä.

- Ihmisillä on myös aika pienet liiterit, joihin ei sovi koko talven puuvarasto.

Lehtisen mukaan lappilaiset ostavat halkonsa vielä lähinnä irtokuormana, eli niin sanottuna heittokuutioina. Halukkaille on myös tarjolla puita laatikoissa, kasseissa ja vaikka valmiiksi kotiliiteriin pinottuina.

Lapissa ilmakuutiometrin eli heittokuution hinta vaihtelee noin 40 eurosta aina 60 euroon asti. Laatu, koko ja kuljetus vaikuttavat hintaan.

Lähteet:
YLE Lappi

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä