Klassikko-oopperat myyvät parhaiten
Savonlinnan oopperajuhlien lipunmyynti on edennyt odotetusti. Ohjelmiston klassikkonäytökset ovat myyneet parhaiten.
Osa Giuseppe Verdin säveltämän Aidan näytöksistä on myyty jo loppuun, mutta hajapaikkoja löytyy vielä. Samoin muihin klassikkoesityksiin, Taikahuiluun ja Lentävään Hollantilaiseen löytyy vielä paikkoja.
Myyntijohtaja Janne Rönnbäck arvioi, että oopperajuhlien myynti on hyvässä vauhdissa, koska 80 % tapahtuman budjetista on jo kasassa.
Töitä hänen mukaansa on vielä tehtävä muiden esitysten puolesta, joiden odotetaan vetävän uutta yleisöä vielä oopperajuhlien ollessa käynnissä.
Oopperakesä käynnistyy torstaina juhlagaalalla, josta Ylen Teema-kanavalta tulee suora lähetys.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
Nuorisotakuusta keskusteltiin Mikkelissä
Eteläsavolaisten toimijoiden mukaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä tarvitaan varhaista ja oikea-aikaista tukea. Hyvän elämänpolun luominen tulisi aloittaa jo neuvolaiässä.
Kaavoituksen hitauteen etsitään ratkaisuja
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Kaavoihin kangistuneet -raportissa määritellään kaavoituksen pullonkaulat.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Eteläsavolaista metsäpalojen torjuntaosaamista viedään Eurooppaan
Pelastuspäällikkö Jyri Silmäri on mukana työryhmässä, jossa kehitetään käytäntöjä metsäpalojen ennaltaehkäisemiseksi. Euroopan Unionin 'ELITE-pelastussuunnitteluhankkeessa' mukana on Suomen lisäksi pelastusalan asiantuntijoita Ranskasta, Kreikasta, Espanjasta ja Italiasta.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Festivaalien mainonta aikaistuu vuosi vuodelta
Taustalla vaikuttaa kilpailu näkyvyydestä. Lipunmyyntiin aikaisella mainonnalla ei ole suurtakaan merkitystä, uskoo moni tapahtumanjärjestäjä. Useilla festivaaleilla myyntipiikit tapahtuvat vasta juuri tapahtuman kynnyksellä.
Sateinen vuosi nakersi Etelä-Savon Energian liikevoittoa
ESE-konsernin liikevoitto kutistui viime vuonna. Konsernin liikevoitto laski 4 miljoonaa euroa edellisvuodesta.
Valmentaja-Mikon blogi: Kauden viimeiset treenit
Mikkelin Passareiden F-junioreiden valmentaja ja ohjaaja Mikko Korhonen kertoo tällä palstalla joukkueensa kuulumisia.
Konemusiikkiyhtye Pendulum Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjäksi
Tapahtuman promoottori Jukka Holmstedt kertoo, että tapahtumaan on myyty jo tuhansia lippuja. Myynnin uskotaan vauhdittuvan entisestään, kun päiväkohtaiset liput tulevat tiistaina 21.5. myyntiin.
