Kotimaa |

Klooniliha arveluttaa kuluttajia

Kloonilihan tuotantoon halutaan tiukennettuja pelisääntöjä. Ulkomailta tuodun kloonatun lihan pakkausmerkintöjä on laihoin tuloksin yritetty saada EU:ssa läpi jo vuosia. Kuluttajia klooniliha arveluttaa.

Tämänhetkinen tilanne Suomessa on, että ulkomailta tuotua kloonattua lihaa on mahdollista päätyä kuluttajan ruokalautaselle. Asiantuntijoiden mukaan tämä on epätodennäköistä, mutta varmoja asiasta ei voida olla.

- Epätodennäköistä on että tällä hetkellä syötäisiin kloonieläimistä saatavia jälkeläisiä, tällaista materiaalia on todella vähän Euroopassa. Mutta faktaa ei tästä ole. Ei ole järjestelmiä, joilla asia tiedettäisiin, sanoo kauppaneuvos Leena Mannonen maatalousministeriöstä.

EU ei vielä ole saanut aikaiseksi määräystä, joka vaatisi pakkausmerkinnän kloonattuun lihaan. Kloonilihan tuotanto on tällä hetkellä laillista Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Brasiliassa. Näistä maista Suomeen tuodaan pieniä määriä lihaa vuodessa.

S-ryhmän kaupoissa myytävänä olevasta lihasta puoli prosenttia on brasilialaista sisäfilettä. Kesko ei säännöllisesti tuo näistä maista lihaa lainkaan.

Tutkimuksen mukaan klooniliha arveluttaa kuluttajia. Yli puolet eurooppalaisista kuluttajista ei missään nimessä hyväksyisi eläinten kloonausta osana elintarviketuotantoa. Suurinta osaa vastanneista arvelutti kloonauksen eettisyys, sillä kloonaamisesta koituu eläimille kärsimyksiä.

- Tapahtuu paljon sikiöiden abortointia ja toisaalta ne sikiöt on suuria, ne synnytykset ovat vaikeita ja ensimmäisten elinkuukausien aikana on ollut enemmän kuolleisuutta kuin normaalijälkeläistössä, Leena Mannonen kertoo.

Tuotantoeläimiä, lähinnä nautoja, kloonataan jalostuksen nopeuttamiseksi, ei siis massatuotantona suoraan kuluttajan lautaselle. Kloonaamalla esimerkiksi hyvä lihantuottajasonni siirretään tämän ominaisuudet jälkeläiselle ja näin tuottavuus maksimoituu.

Tämä on kuitenkin kallis prosessi eikä tekniikkaa vielä täysin hallita, siksikin tuotantoeläinten kloonaamiseen suhtaudutaan Suomessa kielteisesti.

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston mukaan kloonilihan syöntiin ei ihmiselle liity terveydellisiä riskejä.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä